Suoratoistojätti Netflix päätti äskettäin lopettaa yhteistyönsä Sussexin herttuatar Meghan Marklen sarjan ja lifestyle-brändin kanssa. Nyt otsikoihin on noussut uutta tietoa Marklen työskentelytavoista. Naisen käytöstä on kuvailtu hivenen äkkipikaiseksi.
Varietyn lähteiden mukaan Markle saattoi poistua kesken videopalaverien, jos hän esimerkiksi koki keskustelun jollain tapaa loukkaavaksi. Markle saattoi vain sulkea tietokoneensa, jos jokin kommentti tai keskustelun sävy loukkasi häntä.
Netflixin sisällä kerrotaan työntekijöiden tulkinneen pitkät poissaolot merkiksi siitä, että Markle oli suuttunut kokouksessa jostakin asiasta.
Marklen asianajaja Michael J. Kump kiistää Netflixin esittämät väitteet. Hänen mukaansa Markle työskentelee kotoa käsin ja huolehtii samalla kahdesta pienestä lapsestaan. Tämä kotiäitinä oleminen saattoi joskus keskeyttää kokouksia.
Asianajajan mukaan monille etätyötä tekeville on tuttua, että mikrofonin tai kameran joutuu välillä sulkemaan kesken pitkien verkkopalaverien. Varietyn jutussa esitettiin kuitenkin väitteitä siitä, että Markle keskeytti usein myös puolisonsa prinssi Harryn puheenvuoroja kyseisissä kokouksissa. Asianajaja kiistää myös tämän väitteen jyrkästi.
Asianajajan mukaan väitteet pyrkivät vahvistamaan stereotyyppistä ja naisvihamielistä kuvaa siitä, että Markle hallitsisi puolisoaan.
Sussexin herttuapari teki noin sadan miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen Netflixin kanssa Archewell Productions -yhtiönsä kautta vuonna 2020. Yhteistyön aikana on julkaistu muun muassa kohuttu dokumenttisarja Harry & Meghan. Netflixin ja parin yhteistyö jatkuu edelleen, ja uusia hankkeita on parhaillaan kehitteillä kritiikistä huolimatta.
Voit lukea lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Meghan Markle tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.