Viihdeuutiset 15.9.2014, 17:30 Orava puolusti kuollutta kaveriaan – urotyö tallentui sivullisen videolle Ihmisille elämänkumppanin yllättävä poismeno on aina traaginen tilanne, ja vainajan
Viihdeuutiset 23.8.2014, 11:00 Siemeniä varasteleva orava kohtasi voittajansa Vaikka oravia tavataan usein ihmisten asuttamilla alueilla, uskaltautuvat ne harvoin
Viihdeuutiset 18.8.2014, 22:30 Salakuvauksen yllättävä päätös – orava yritti harrastaa seksiä videokameran kanssa Eläimet eivät yleensä juuri välitä kameroista sellaisen nähdessään, sillä ne
Viihdeuutiset 25.6.2014, 21:00 Kissa saalisti oravan – ei tiennyt mitä joutuisi kokemaan Kissat ovat tunnetusti taitavia saalistamaan, ja useat ulkokissojen omistajat ovatkin
Viihdeuutiset 22.6.2014, 11:00 Purjehtijat kohtasivat järvellä odottamattoman näyn – toinen hyppäsi veneestä Suomessa nähdään usein kuinka esimerkiksi hirvet lähtevät uimaan pitkiäkin matkoja
Viihdeuutiset 2.6.2014, 18:00 Orava jäi liikkuvan karusellin kyytiin – ilme kertoo kaiken Eläimet jäävät aina silloin tällöin jumiin hieman erikoisiin paikkoihin. Usein
Viihdeuutiset 13.5.2014, 13:00 Orava kuin kissa tai koira – leikkii vauhdikkaasti ihmisen kanssa Vaikka oravia tavataan usein ihmisten asuttamilla alueilla, uskaltautuvat ne harvoin
Viihdeuutiset 9.5.2014, 16:00 Awwww, orpo pikkuorava saa ihmisiltä luksuskohtelua Eläimet, jotka eivät jostain syystä pärjää luonnossa tai ovat eksyneet
Viihdeuutiset 6.5.2014, 15:00 Kodittomalla veikeä lemmikki – mutta todennäköisesti laiton Yleensä hihnan päässä kulkevat lemmikkieläimet ovat koiria tai kissoja, mutta
Viihdeuutiset 24.4.2014, 9:00 Koira sekosi nähtyään oravan – tälläista ääntä et ole ennen kuullut YouTube ja muut videopalvelut pursuavat erikoisia videoita erikoisista tilanteista. Yksi
Viihdeuutiset 23.4.2014, 11:30 Oravan ja käärmeen raju yhteenotto videolle – vain toinen selvisi hengissä Oravat mielletään perinteisesti muille eläimille melko harmittomiksi pikkujyrsijöiksi. Ne käyttävät
Viihdeuutiset 19.4.2014, 10:00 Eläinlääkäri teki hyvän työn – söpö pikkuorava jalka paketissa Eläinlääkärit tekevät tärkeää työtä parantamalla rakkaita lemmikkejä, jotka ovat yleensä
Viihdeuutiset 5.4.2014, 14:00 Valokuvaaja kesytti oravan – pukee sen erilaisiin asuihin ja kuvaa Oravat voivat kesyyntyä ja lajista on jalostettu myös lemmikkieläimiksi sopivia
Viihdeuutiset 22.3.2014, 9:00 Orava elää teinitytön poninhännässä – odottamaton näky Eläintenpelastuslaitoksissa työskentelevät ihmiset saattavat saada kasvateistaan elinikäisiä ystäviä. Näin kävi
Viihdeuutiset 6.3.2014, 18:30 Awww! Trendilemmikki liitelee omistajansa luokse Sokeriorava ei nimestään huolimatta ole jyrsijä, vaan pieni liito-oravaa muistuttava
Viihdeuutiset 10.2.2014, 15:00 Orava löysi odottamattoman piilopaikan aarteelleen – koiran turkista! Oravat voivat kesyyntyä ja lajista on jalostettu myös lemmikkieläimiksi sopivia