Ruotsalainen dancepumppu Basshunter menestyi uskomattoman hienosti Britanniassa valloittamalla singlelistan kärkipaikan peräti viideksi viikoksi. Pian Basshunterin, eli Jonas Altbergin, esikoisalbumi julkaistaan Britanniassa englanninkielisenä painoksena.
Levyllä kuullaan myös pari uutta viisua, joista toinen on cover KC And The Sunshine Bandin vuonna 1979 levyttämästä ja KWS-yhtyeen 90-luvun alussa uudelleen hitiksi nostamasta Please Don’t -hitistä. Basshunterin versio noudattelee miehen tuttua peruskaavaa, joka ei tosin ole parhaimmillaan covereissa. Niinpä tällä kertaa tuloksena on vain keskinkertainen räpellys, jossa ei ole hittipotentiaalia oikein millään saralla.
Kappaleen tausta on halpaa pumppudancea ja Jonaksen vokaalit todella ponnettomia, joten mukaan ei ole saatu ujutettua lainkaan Basshunterille tyypillistä ja usein jopa itseironista hittikoukkua. Toivottavasti levyn käännösviisut on toteutettu hieman paremmin.
Pisteet 2/5
Kommentoi ja keskustele
Uusimmat artikkelit
Radio Nova tekee radio-ohjelmaa kuuroille
Radio Nova ja Kuurojen Liitto tekevät yhdessä radiohistoriaa, kun kautta aikojen ensimmäinen koko yhden päivän mittainen radiolähetys tehdään viittomakielellä.
» Lue lisää
Huippumalli haussa -voittajalle potkut – liian leveä lantio
Nykyinen kauneusihanne suosii jopa sairaalloisen laihoja naisia, mutta viime vuosina esimerkiksi Kate Upton on osoittanut hieman pyöreämpienkin menestyvän. Nyt Hollannissa on noussut kohu tapauksesta, jossa Huippumalli haussa -kilpailun voittaja on saanut potkut mallitoimistosta.
» Lue lisää
Optinen harha saa ravistelemaan päätä – katso kuva ja anna palaa
Verkossa on jo vuosien ajan kiertänyt monenlaisia kuvia, joita tiettyyn kohtaan tuijottamalla ja sen jälkeen katseen siirtämisellä silmissä näkyy jotain poikkeuksellista. Eilen erästä sellaista tuijotettuaan monet näkivät seinällään suosikkiartisti Beyoncen.
» Lue lisää
Pikkupojan uskomaton tanssiesitys hurmaa naiset – ja miehet
Verkossa julkaistaan päivittäin satojatuhansia videoita, joissa lapset tekevät – ainakin vanhempiensa miehestä – hauskoja temppuja. Nyt eräs pikkupoika on kuitenkin noteerattu tavallista laajemmin uskomattoman tanssitaitonsa ansiosta.
» Lue lisää
Mummon viritetty rollaattori kiitää 112 km/h – katso hurja video
Monille teinipojille mopojen virittäminen on tuttua puuhaa, kun vauhdinhimoa pitää ruokkia laittomin ja vaarallisin keinoin. Harva teini tai vanhempikaan on päässyt kuitenkaan virittelemään mummojen käyttämiä sähköisiä rollaattoreita. Nyt sellainen nähdään verkossa.
» Lue lisää
Suomalainen seksivalistus oli Facebookille liikaa – tämä kuva sensuroitiin
Suomalainen seksivalistus noteerattiin viime vuonna laajasti ulkomailla, kun YLE Areenassa julkaistu lastenohjelman valistusjakso levisi maailmalle. Siinä lapsille kerrottiin televisiossa harvinaisen seikkaperäisesti mistä seksissä on kyse. Suora puhe oli varsinkin amerikkalaisille ennennäkemätöntä.
» Lue lisää
Saana Parviainen sairastui vakavasti – keikat peruttu
Viime vuonna Suomi sai yhden uuden julkkistähden, jonka suurin osa suomalaisista rankkaa niin sanottujen turhien julkkisten sarjaan. Jussi Parviaisen kanssa naimisiin mennyt Saana Parviainen on jakanut mielipiteitä tehokkaasti ja ryvettynyt monenlaisissa kohuissa.
» Lue lisää
Bugatti Veyron kaahasi yleisellä tiellä 362 km/h – tallentui videolle
Maailman nopein ja kallein sarjavalmisteinen auto Bugatti Veyron maksaa pyöreästi puolitoista miljoonaa euroa kappaleelta, ja sellaisella menopelillä nopeusrajoitusten rikkominen ei ole kovin vaikeaa. Nyt Yhdysvalloissa Arizonan osavaltiossa eräs Veyron-kuljettaja on tehnyt mahdollisesti ylinopeuksien maailmanennätyksen.
» Lue lisää
Huikea aaltomuodostelma kuvattiin merellä: “Kuin jätkänshakkia” – katso kuva
Merellä kuvataan joskus suuriakin aaltoja, jotka rantaan osuessaan tarjoavat surffaajille uskomattomia elämyksiä. Nyt verkossa nähdään kuitenkin kuva huikeasta aaltomuodostelmasta, jossa meren pintaan syntyy nopeasti liikkuva ruudukko.
» Lue lisää
Nolo poliisioperaatio – poliisi jahtasi itseään kadulla
Valvontakamerat ovat nykyään hyvin yleisiä ja ne ovatkin olleet suuri apu esimerkiksi poliiseille rikosten ratkaisemisessa. Nyt erään kameravalvontahuoneen työntekijän näköharha johti noloon poliisioperaatioon Britanniassa.
» Lue lisää