Suomen uusi Big Brother -kausi alkaa tänään, kun uudet asukkaat siirtyvät taloon. Parhaillaan verkossa käydään kiivasta keskustelua mahdollisista uusista BB-asukkaista. Aiempien vuosien tapaan nyt epäillään, että Asukkaaksi taloon -ohjelmassa nähtiin ainakin yksi taloon lopulta päätyvä henkilö.
Yksi huhujen kohteesta on 19-vuotias virolaissyntyinen Ragnar Orav, josta uskotaan tulevan tänään BB-Ragnar. Hän kuuluu siviilissä esimerkiksi BB-Cheryllin ja BB-Kadin ystäväpiiriin.
Sunnuntaina Iltalehden BB-bloggaaja Tero Paloniemi mainitsi näistä huhuista, ja sen jälkeen BB-Niko totesi kaikkien tietävän ”että kyseinen blogissa esiintynyt poika on talossa”. Hän oli mukana Studio Eliten kuvaussessiossa viime vuonna 27. elokuuta. Katso kuva tästä.
Staran BB-uutiset saat:
» Viihdeuutisina
» RSS-syötteenä
» Sähköpostiisi
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Big Brother tai laajemmin samasta aihealueesta Big Brother -osioistamme.