Indica

Haastattelut · Stara.fi



Stara.fi tapasi syksyn puhutuimman tyttöviisikon Tampereella. Juuri ilmestynyt Ikuinen virta -levy soi parhaillaan radioissa. Millaiset ovat tyttöviisikon mietteet suosion kynnyksellä?

Mitäs Indicalle kuuluu?

– Kiitos hyvää. Levy on tullut ja nyt tehdään keikkoja. Samalla suunnitellaan jo seuraavaa levyä.

Nyt jo seuraavaa levyä? Edellinen levyhän tuli juuri…

– Biisejä aletaan vasta katselemaan, että ei mitään sen vakavampaa. Vähän suunnitelmaa tehdään.

Mennään ajassa hieman taaksepäin Indican alkuaikoihin. Mistä kaikki alkoi ja koska?

– Ensimmäinen bändi perustettiin Heinin kanssa ja siitä on nyt jo varmaan seitsemän vuotta. Tällä kokoonpanolla ollaan soitettu nyt kolme vuotta, Jonsu kertoo.

Teillä oli ennen Indicaa hieman pienimuotoisempi bändi, jonka nimi oli Profiili. Kertokaa tästä yhtyeestä.

– Mistä oot kuullut siitä?!? Siinä oli Jonsu ja minä, ja sit siinä oli pari muuta kaveria, jotka lähtivät vaihto-oppilaiksi. Sitten tutustuttiin näihin nykyisiin bändikavereihin. Eli Profiili hajosi sen takia, että ihmiset lähtivät ulkomaille. Mutta tarkoitus oli koko ajan, että me jatketaan tätä bändijuttua, Heini kertoo.

Miten alunperin päädyitte musiikin pariin?

– Mä taisin aloittaa pianonsoiton joskus 5-vuotiaana ja sitä ennen tuli tietenkin jotain kannelta soitettua jossain musiikkileikkikoulussa, mutta siitä se on jatkunut tähän päivään saakka, Laura kertoo.

– Mä aloitin 4-vuotiaana viulunsoiton ja aloitin sen niin, että menin ihan innoissani kertomaan äidille, että mä haluan viulun, ja että ”Musta tulee viulisti”. Äiti luuli että musta tulee joku huippulahjakkuus, mutta mä halusin sen viulun oikeesti vain sen takia, että mun mielestä viulu oli niin kaunis sana, Jonsu kertoo. Joskus myöhemmin opin sit arvostamaan myös sitä ääntä mikä siitä lähtee.

– Varmaan kaikki meistä ovat olleet muskarissa ihan pienenä, mutta pianoa aloin soittamaan 5-vuotiaana. Sit sen jälkeen soitin vaihtui selloon ja myöhemmin bassoon. Jatkossa pysyn varmaankin tässä bassossa, ellen sitten ota tuota laulajan paikkaa, Heini vitsailee.

– Meillä taitaa kaikilla olla kolme soitinta, joita ollaan kokeiltu. Kun ollaan tehty 20 levyä, niin voidaan ehkä kokeilla vaihtaa paikkoja bändin sisällä, Jonsu lisää.

– Mä aloitin klassisen kitaran soiton joskus 6-vuotiaana ja siitä se on jatkunut tähän päivään saakka. Joskus 13 – 14 -vuotiaana soitin vaihtui sitten sähkökitaran puolelle ja rockimpaan suuntaan. Soitan nykyisin vain sähkökitaraa, puhelinta ja ovikelloa, tunnustaa Jenny.

– Mä oon kans vanha viulisti. Soitin siis myös viulua, mut se vähän jäi ja sit siirryin basson ja kitaran kautta rumpuihin. Kitaraa soittelen edelleen, mut kitara on jäänyt. Aloitin joskus 6-vuotiaana soittamaan, Laura muistelee.

Olette kaikki aloittaneet musiikkiharrastuksen tosi nuorina. Onko teillä musiikilliset perheet?

– Ei oo kyllä ollut erityisen musiikilliset. Jennyn vaari on ollut laulaja. Meidän äiti on muskarin opettaja, eli se ehkä tartutti sen kaikkiin.

Indica on siis kasattu TikTakin tapaan ”oikeaksi” bändiksi. Kyseessä ei siis ole ns. formaattibändi. Kuinka kauan olette tunteneet toisenne?

– Heinin kanssa ollaan tunnettu ihan ala-asteelta saakka, Jonsu kertoo. Sirkkuun tutustuttiin Dingon keikalla, kun nähtiin sellainen ihana söpö blondi, joka hymyili silleen ihanasti. Me ystävystyttiin heti. Muut kaksi ollaan tunnettu suunnilleen viisi vuotta.

Keitä staroja ihailitte ennen omaa musiikkiuraanne? Millaisia idoleita teillä oli?

– Karaokessa on joskus tullut laulettua Kikkaa. Sit Bon Jovi on kans hyvä. Niin ja Slash on kyllä aina ollut ihanan seksikäs pörröpää, Sirkku hehkuttaa.

– Joku haastattelija sanoi kerran et te kuulostatte ihan Kate Bushilta. Sit tutustuttiin sen musaan ja oltiin ihan et ”Vau!”. Kate Bush on sellanen artisti, joka on meidän suuri idoli. Muita hyviä artisteja, joilta ei tosin haluta kuulostaa, ovat The Ark ja Muse. Sit elokuvamusiikkia kuunnellaan myös paljon.

Teidän soundi on aika tummaa ja melankolista. Juontaako tää soundi juurensa juuri tuolta leffapuolelta?

– Mun mielestä mollimelodiat ja dramaattiset melodiat on paljon kauniimpia. Elokuvista esimerkiksi Twin Peaksissa on tosi hyviä juttuja. Siinä on älyttömän kaunis musiikki ja ihan hirvee tarina, Jonsu toteaa.

Mikä on bändinne sisäinen työnjako?

– Jonsu tekee biisit ja sanoittaa, Heini toteaa. Biisit sovitetaan treeneissä yhdessä, Jonsu tarkentaa. Kaikki saavat tuoda omia biisejä treeneihin, mutta nyt se on jotenkin ajautunut siihen, että mä olen tehnyt kaikki biisit ja sanat.

Bändissä on viisi tyttöä, eli viisi erilaista persoonaa. Miten demokratia toimii yhtyeen sisällä?

– Meillä on demokratiaksi naamioitua manipulointia, lahjontaa ja kiristystä. Sit joskus äänestetäänkin. Hyvin siis toimii.

Mikä on upein keikkakokemuksenne tähän mennessä? Olette päässeet esiintymään jo mm. Elämä Lapselle -konsertissa.

– Levynjulkkarit! Se oli paras keikka. Se oli semmoinen tosi intiimi ja pieni paikka, missä me soitettiin ja siellä oli tosi hyvä meininki. Oli niin hurja olo sen jälkeen että huh huh…

Kuinka pieni klubikeikka voi olla parempi kun keikka kymmenien tuhansien katsojien edessä?

– Mä oikeestaan näkisin meidät enemmän sellaisten hämyisten klubien bändinä kuin stadionbändinä. Kyllä me nyt stadionille mennään jos tarjous tulee, mut mun mielestä ei se yleisömäärä kerro ollenkaan millainen tunnelma on. Tärkeämpää on, että siihen saa jonkun maagisen tunnelatauksen luotua artistin ja yleisön välille. Silloin ei ole väliä vaikka siellä olis kaksi tyyppiä katsomassa.

Teidän ensimmäinen sinkkunne oli Scarlett, joka soi hyvin myös radioissa. Millainen fiilis oli kun kuulitte biisin ensimmäisen kerran radiossa?

– Eka kerta kun kuuli oman biisin radiossa niin olihan se ihan ”aaaah!” Me oltiin jossain treeneissä ja kuunneltiin jotain kuuntelijalistaa. Sit yhtäkkiä tuli meidän biisi. Kyllä siihen loppujen lopuksi tottui. Nykyään siitä ei enää säpsähdä samalla tavalla.

Tunnistetaanko teitä nykyisin tuolla kadulla? Polvistuvatko miehet edessänne ja lähettävät kukkia?

– Joo, päivittäin… Ei vaiskaan. Meitä ei olla vielä ketään pyydetty vaimoiksi. Siinä pieni vinkki kaikille miehille! Kyllä meidät välillä tunnistetaan, mutta ei se häiritse. Yleensä ihmiset tulevat pyytämään nimmaria ihan asiallisesti.

Mitä mieltä te olette Gimmelin tyylisistä, varta vasten rakennetuista, b(r)ändeistä?

– Mun mielestä on huolestuttavaa jo se, että se korostaa tota kertakäyttömeininkiä. Muuten ei mitään artisteja vastaan ole. Kun tehdään yksi levy ja bändi lempataan pihalle, niin se ei ole hyvä. Gimmelissä oli kuulemma joku joka ei tykännyt julkisuudesta. Musta on ihan itsestään selvä, et jos menee tuollaiseen formaattiin, niin totta kai se julkisuus kuuluu osana siihen. Muuten noissa kilpailuissa annetaan kyllä laulajille hyvä mahdollisuus päästä esille.

– Ainoa mitä toivoisin musabisnekseen olisi se, että tulisi vielä bändejä, jotka sais tehdä kymmenen levyä, sillä onhan ne sit ihan eri tasolla kun ensimmäisellä levyllä, Jonsu toteaa. On melkein ihme, jos tuntemattomista ihmisistä koottu bändi pysyy kasassa. Jos bändissä on tyyppi, jota ei jaksa katsella 24 tuntia putkeen niin ei kannata jatkaa.

Te olette jo kiertäneet jonkin verran keikoilla. Mitä teette päivisin, kun illan keikkaa vasta odotellaan? Onko teillä bändin sisäisiä ”kissatappeluja”?

– Meillä on yleensä kaksi hotellihuonetta, joita vaihdellaan sitä mukaan keitä jaksaa katsella ja keitä ei. Ei meillä ole koskaan ollut mitään isoa riitaa. Jotain pientä kärhämää, jonka jälkeen lähdetään pois ja tullaan sit pian takaisin. Eka vuosi oli poliittista ja hyvää käytöstä, ketään ei sanonut kenellekään vastaan. Nykyisin oven voi paiskata kiinni ja kaikki tietää, että pian se tulee takaisin. Yleensä meillä on kyllä äärettömän hauskaa.

– Esimerkiksi kun tänne Tampereelle ajettiin, niin takapenkillä istuneet lauleskeli jotain lastenlauluja. Kaikilla meillä on ajokortti, joten kuskin valinta on välillä vaikeeta. Yleensä vedetään pitkää tikkua, mut joskus myös lahjotaan niin, että kuskiksi lupautuva saa 20 euroa.

Minkälaisia vapaa-ajan harrastuksia teiltä löytyy?

– Ei meillä ole muuta elämää kuin musiikki. Tosin Laura harrastaa taistelulajeja ja muut harrastavat teatteria ja tietenkin huvitilaisuuksia.

Mitä Indican tulevaan talveen kuuluu?

– Lähinnä uusien biisien tekoa ja suunnittelua. Ja tietenkin keikkoja. Toivottavasti lähdetään taas hiihtolomalla kiertämään Lappia. Tehtiin siellä viime talvena kolme keikkaa.

Jocka Träskbäck



jea