Paljon puhuttanut Michael Mooren dokumentti voitti Cannesissa parhaan elokuvan palkinnon, mikä oli ennenkuulumatonta dokumentille. Tämä dokumentti on kuitenkin jo niin lähellä viihdyttävää elokuvaa, että palkinto ei takuulla ollut aiheeton. Dokkari on hauska kuin paraskin komedia, mutta antaa samalla ajattelemisen aihetta.
Kuten dokumentit yleensä, myös Fahrenheit 9/11 on tutkivaa journalismia. Ja vieläpä mehukkaista aineksista. Niistä on saatu koostettua yli kaksituntinen tehopaketti, joka antaa maailman ”mahtavimman” maan johtajasta selkeän kuvan koko maailman pellenä, joka luulee olevansa 2000-luvun messias. Bushin omien sanojensa mukaan hän ”pelastaa sivilisaation”. Todellako?
Dokumentti alkaa kymmenen minuutin kertauksella siitä, kuinka George W. Bushin valitsi presidentiksi Yhdysvaltain Korkein Oikeus, eli isäpapan kaverit. Huolimatta tietenkään siitä, että vastaehdokas sai enemmän ääniä. Äänimäärällä ei siis ole Yhdysvalloissa juurikaan merkitystä, jos tuntee oikeat tyypit.
Dokumentin parhaat palat tulevat puolivälissä. Niihin kuuluu myös ennennäkemätön seitsemän minuutin pätkä tilanteesta, jossa Bush sai ensimmäisen kerran kuulla WTC:n terrori-iskuista. Siinä ”vapaan maailman johtaja” istuu koululuokan edessä sen näköisenä, että häneltä olisi viety viimeinenkin tikkari ja kioskikin on jo kiinni. Tietämättä mitä tehdä, miten reagoida. Terrori-iskujen jälkeen hän ilmeisesti miettii, miten saataisiin Bin Ladenin sukulaisiin kuuluneet kaverit nopeasti maasta. No, valtion piikkiin lennätettyinä tietenkin.
Puolivälin jälkeen dokumentissa retostellaan raaoilla kuvilla Irakin sodan lapsiuhreista. Luvassa on siis välillä myös rankempaa katsottavaa, joten 15 vuoden ikäraja on perusteltu.
Viimeisen kolmanneksen Moore on omistanut hiukan turhankin kornille wannabe-patriootille, äidille, joka lähettää omat lapsensa ylpeänä sotaan. Kun perheen esikoinen sitten menehtyy Irakissa, äiti syyttää Bushia ja ja koko maailmaa tapahtuneesta. Syy ei tietenkään ole hänessä itsessään… Tyypillistä amerikkalaista kaksinaismoralismia. Loppupuolella on myös hieman turhan paljon Irakin sodassa olleiden taistelijoiden mietteitä.
Koko dokumentin ideana on siis mustamaalata Bushia. Dokumentissa on kärjistetty asioita, mutta sen esittämiä faktoja ei ole kuitenkaan kiistetty. Rainaa kannattaa toki katsoa pieni pilke silmäkulmassa, koska kyse on eräänlaisesta propagandasta. Tällä kertaa faktat ja arkistomateriaali puhuvat kuitenkin karua kieltään. Irakin öljy ja Saudien rahat ohjaavat marionetti-Bushia vallan tiellä.
Fahrenheit 9/11 on yksi vuoden parhaista tuotoksista. Dokumentti, jonka pitäisi sisältyä jopa koulujen opetusohjelmaan. Dokumentti antaa puheenaiheita, mutta sitäkin enemmän ajattelemisen aihetta. Dokumentin musiikkivalinnat tukevat kuva-aiheita upeasti ja hauskasti koko matkan.
Dokumentin amatöörivideoista ja arkistomateriaalista selviää, että ”sotapresidentti”, kuten Bush itseään kutsuu, on takuulla väärä mies väärällä pallilla. Amerikassa on kaikki mahdollista, myös idiootin päästä presidentiksi isin kavereiden avustuksella. Seuraavissa vaaleissa homma ratkaistaan ilmeisesti vetämällä pitkää tikkua. God Bless America.
Genre: Dokumenttielokuva (K15)
Ohjaaja: Michael Moore
Pääosissa: George W. Bush, Michael Moore
Kesto: 2h 05min
Ensi-ilta: 6.8.2004
Pisteet 5/5
