Pornovideon julkaissut Idol-tähti sai keskenmenon?

American Idol -ohjelman finalistina julkkikseksi Yhdysvalloissa noussut Jessica Sierra on kokenut kovia. Viime keväänä hän jäi kiinni huumeiden hallussapidosta ja pahoinpitelystä.

---
---

Sen jälkeen Sierra päätyi putkaan poliisin väkivaltaisesta vastustamisesta ja joutui vankilaan. Vankeustuomionsa aikana hän ilmoitti olevansa raskaana. Jessican piti jo tuolloin olla mukana huumevieroitukseen keskittyvässä televisio-ohjelmassa, mutta tuomari ei päästänyt häntä vieroitukseen jonojen ohi. Nyt ohjelma on jo työn alla.
Viime viikolla Jessica Sierra Superstar -nimisen pornovideon julkaissut laulaja ei ole tuoreimpien tietojen mukaan enää raskaana. Hänen perheens vahvisti tiedon TMZ-julkaisulle, mutta ei kertonut syytä raskauden päättymiseen. Mitä ilmeisimmin kyse on kuitenkin keskenmenosta.

Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.