Indiana Jones -leffan päähenkilö vaihtuu – Harrison Ford taka-alalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Transformers-elokuvan jatko-osassa pian nähtävä Shia LaBeouf tähdittää pian myös Indiana Jones -elokuvaa. Aiemminkin Harrison Fordin kanssa seikkailuelokuvassa nähty LaBeouf on kiinnitetty myös leffasarjan seuraavaan jatko-osaan.

Shia LaBeouf paljasti asian ilmeisen vahingossa haastattelunsa yhteydessä. Hän kertoi ohjaaja Steven Spielbergin saaneen seuraavan Indiana Jones -elokuvansa juonen valmiiksi ja kuvausten odottavan enää vain käsikirjoituksen valmistumista.

– Steven kertoi minulle juuri, että hän sai leffan tarinan valmiiksi ja ilmeisesti he valmistautuvat nyt kuvausten alkamiseen, Shia LaBeouf lipsautti.

Huhujen mukaan Shia LaBeouf olisi saamassa seuraavassa elokuvassa aikaisempaa suuremman roolin, kun päätähti Harrison Ford alkaa valmistautua vetäytymiseen koko leffasarjasta. Myös tuottaja George Lucas on vahvistanut sukupolvenvaihdoksen olevan työn alla.

– En ole sanonut tätä vielä Stevenille tai Harrisonille, mutta olen ajatellut tehdä Shiasta seuraavan elokuvan päähenkilön. Harrison voisi tehdä paluun sivurooliin, kuten Sean Connery teki aikoinaan. Minusta se voisi toimia, George Lucas paljasti Variety-lehdelle.