Futisfanien unelmavessa: Voit virtsata vaikka tuomarin niskaan! Katso kuva

Viihdeuutiset · Stara.fi

Ravintoloiden wc-tiloissa osataan nykyisin käyttää jo hieman mielikuvitusta, ja esimerkiksi elävää kuvaa on nähty suomalaisissakin vessoissa jo kymmenen vuotta sitten. Silloin tamperelainen ravintola asensi miesten pisuaarien yläpuolelle pienet televisioruudut. Maailmalla kaikki on kuitenkin suurempaa.

Kuva: Imgur

Tänään myös suuri joukko suomalaisia kokoontuu seuraamaan jalkapallon EM-kilpailujen finaaliottelua, mutta ottelun seuraamiseen tulee ikäviä taukoja vessakäyntien aikana. Maailmalla on kuitenkin keksitty ratkaisu myös tähän ongelmaan, sillä eräässä ravintolassa miehet taitavat viihtyä paremmin vessassa kuin ravintolan puolella. Miesten pisuaariin on nimittäin asennettu suurikokoinen televisioruutu, josta peliä voi seurata lorotellessaan ja yrittää tähtäillä samalla vaikkapa tuomareita.