Twilight-komistus haluaa James Bondin roolin: ”Ehdottomasti!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Miljoonien naisten päiväunien kohteeksi Twilight-vampyyrielokuvien myötä noussut Robert Pattinson yllätti taannoin faninsa aloittamalla suhteen vastanäyttelijänsä Kristen Stewartin kanssa. Pariskunta onkin eräs Hollywoodin seuratuimmista rakastavaisista.

Nyt vampyyrikomistus on kertonut eräästä tulevaisuuden haaveestaan. Robert Pattinson nimittäin tunnusti haluavansa kuuluisan brittiagentin James Bondin rooliin. Mies ei kuitenkaan koe olevansa vielä valmis astumaan Daniel Craigin saappaisiin, vaan haluaa kerätä paljon näyttelijäkokemusta ennen unelman toteuttamista.

– Haluaisin ehdottomasti näytellä Bondia, mutta ehkä vasta 20 vuoden päästä. En haluaisi, että agentti yhtäkkiä muunnettaisiinkin nuoreksi mieheksi. Se olisi naurettavaa ja ehkäpä maailman huonoin idea, kertoo Robert Pattinson The Sun -sivustolle.

Pattinsonin mielestä kenellä tahansa tulee olemaan vaikea lähteä rooliin Daniel Craigin jälkeen. Miestähti aprikoikin, että tulevan Bondin pitäisi tehdä jotain erityisen näyttävää, jotta saisi pidettyä suosikkiagentin piinkovaa mainetta yllä. Komistus suunnitteli oman Bond-elokuvansa ensimmäiseen kohtaukseen kidutusta. Hän pohti myös ironisesti, pitäisikö hänen näytellä ensimmäinen elokuva ilman toista kättä lisäuskottavuuden saavuttamiseksi.

Äskettäin Robert Pattinsonista oli liikkeellä rajuja väitteitä. Hänen väitettiin pettäneen pitkäaikaista tyttöystäväänsä Kristen Stewartia näyttelijätär Sarah Roemerin kanssa. Lähteiden mukaan Pattinson vietti eräänä viikonloppuna läheisiä hetkiä Paranoia-elokuvasta tutun kaunottaren kanssa. Pattinson herätti viimeksi teinitytöissä kauhua leikkaamalla tutuksi tulleet vaaleat kutrinsa kokonaan pois. Uusi look nähtiin Bel Ami -elokuvan lehdistötilaisuudessa.