Jenna Jamesonille pornotähdelle vankeustuomio

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman tunnetuimpiin pornotähtiin lukeutuva, aktiiviuransa jälkeen jo eläkkeelle siirtynyt Jenna Jameson oli viime vuonna otsikoissa pahoinpitelykohun merkeissä. Miesystävä Tito Ortiz väitti Jamesonin olevan huumekoukussa ja kaatuneen kotonaan, mutta Jenna selvisi puhtain paperein.

Ex-pornotähti jäi viime toukokuussa kiinni alkoholin vaikutuksen alaisena ajamisesta törmättyään katulamppuun Etelä-kaliforniassa. Nyt Jenna Jameson on myöntänyt olevansa syyllinen rattijuopumukseen, ja hänet tuomittiin kolmen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja 340 dollarin sakkoihin. Lisäksi Jamesonin täytyy osallistua Mothers Against Drunk Driving -järjestön keskustelupaneeleihin, joissa rattijuoppojen uhrit kertovat omista kokemuksistaan.

37-vuotias Jenna Jameson on nimetty useasti maailman tunnetuimmaksi pornotähdeksi ja Pornon Kuningattareksi. Hän aloitti menestyksekkään uransa vuonna 1993, kun hän siirtyi mallinuralta eroottisiin elokuviin. Tähdestä tuli nopeasti myös tavallisessa julkkismaailmassa hyvin tunnettu seurapiirikasvo. Urallaan Jenna Jameson on voittanut parikymmentä palkintoa ja tunnustusta. Vuonna 2001 hän perusti oman yhtiönsä tuottamaan aikuisviihdettä erityisesti verkossa. Yhtiö tuotti Jamesonille esimerkiksi vuonna 2005 arviolta 30 miljoonan dollarin liikevaihdolla 15 miljoonan tuloksen.