Kirurgi katsoi pornoa sydänleikkauksen aikana

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lääkäreitä ja erityisesti kirurgeja pidetään yleisesti säntillisinä ja pikkutarkkoina ihmisiä varsinkin työssään. Nyt Yhdysvalloissa on noussut kohu eräästä oikeusjutusta, jossa on tullut esiin huolestuttavia väittämiä erään kirurgin työnteosta.

Mount Sinai Medical Center -sairaalasta potkut saanut työntekijä Sandra Morris on haastanut sairaalan ja entiset pomonsa oikeuteen seksiaalisesta ja uskonnollisesta työsyrjinnästä. Eräs perusteista on se, että työntekijän esimiehenä toiminut kirurgi katseli usein kännykästään pornoa, ABC News uutisoi.

Kaiken lisäksi pornon katselu tapahtui samaan aikaan kun kirurgi käytti laitetta, joka piti potilaan hengissä sydämen ohitusleikkauksessa. Oikeuteen jätetyn kanteen mukaan tätä tapahtui niin usein, että kollegat alkoivat vitsailla asiasta. Erotetun työntekijän mukaan sama kirurgi haukkui häntä muun muassa ”tyhmäksi juutalaiseksi nartuksi”.