BB-Iida yllätti asukkaat: ”Kotiin tuli televisio vasta kun olin 16-vuotias”

Big Brother · Stara.fi

Pirkkalasta Big Brother -taloon eilen astellut BB-Iida on yllättänyt asukkaat ensimmäisen päivän aikana jo monin tavoin. Räväkkä ja sanavalmis neitokainen aiheutti nyt ihmetystä paljastamalla koska hänen kotiinsa tuli ensimmäinen televisio.

– Meille tuli televisio vasta kun olin 16-vuotias. Se oli kasvatuksellisista syistä. Mä tein lapsena naapurustoon omaa lehteäkin. Ihan paperilehteä. Mä oon ihan älyttömän kiitollinen mun vabhemmille tuosta. Mä oon nyt luovalla alalla töissäkin ja oon kiitollinen, että mun on ollut pakko keksiä itselleni lapsena tekemistä, BB-Iida totesi.

Tänään asukkaat saivat ensimmäisen viikkotehtävän, jossa heidän tulee tehdä ennalta määrättyjä tehtäviä BB-talon äänentoistosta kuuluvien äänien mukaisesti. Iida on toiminut tehtävän suorittamisessa aktiivisesti ja opastanut muita asukkaita miten tehtävä suoritetaan tehokkaimmalla mahdollisella tavalla oikein.