Heidi Montag hankkii rahaa strippiklubilla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Takavuosina maailmankuuluksi realityjulkkikseksi noussut Heidi Montag tuli alunperin tunnetuksi suositusta The Hills -realitysarjasta. Sarjan päätyttyä hän ajautui ongelmiin toisensa perään, kun lehtien mielenkiinto lopahti, eikä muita töitä löytynyt.

Viime aikoina Heidi on viettänyt hiljaiseloa julkisuudesta. Kovasti leikelty povipommi on nyt saanut töitä lasvegasilaisesta strippiluolasta. Heidi solmi rahakkaan 15.500 dollarin, eli 13.000 euron, arvoisen sopimuksen Crazy Horse III -strippiklubin kanssa. Neitokainen tulee esiintymään myöhemmin tässä kuussa kyseisellä klubilla.

TMZ-sivuston mukaan uhkeista muodoistaan tunnettu tähti ei kuitenkaan tule paljastelemaan avujaan lavalla. Montag palkattiin nimittäin juontamaan klubin kolmivuotisbileitä. Tapahtumassa nähdään myös julkkistyrkyn neitokaisen puoliso Spencer Pratt. Kyseessä on kaunottaren ensimmäinen työpesti strippiklubilla.

25-vuotiaan uhkean kaunottaren uutisoitiin taannoin kirjoittavan itsestään omaelämäkerran. Kauneusleikkauksistaan tunnettu tähti aikoo paljastaa kirjassaan törkyisiä salaisuuksia myrskyisästä avioliitostaan. Hän aikoo myös paljastaa yksityiskohtia muutaman vuoden takaisesta dramaattisesta ulkonäkömuutoksestaan. Heidi yllätti vuonna 2009 teettämällä itselleen peräti kymmenen plastiikkakirurgista leikkausta yhden päivän aikana. Kaunottaren vartalo ja kasvot kokivatkin varsin radikaalin muodonmuutoksen.