Tuomari päätti: Hulk Hoganin seksivideo pysyy verkkosivustolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea, on ollut viime viikkoina otsikoissa julkisuuteen vuotaneen seksivideonsa merkeissä. Hogan nähdään julkisuuteen vuotaneella kotipornovideolla ystävänsä, radio DJ Bubba the Love Spongen ex-vaimon Heather Clemin kanssa.

Hulk Hogan nosti hiljattain videon takia kanteen Gawker-verkkosivustoa vastaan. Painija vaati Gawkerin ylläpitäjiä poistamaan välittömästi sivustolta 01:40 minuutin pituisen pätkän seksivideostaan ja maksamaan hänelle 100 miljoonan dollaria korvauksia henkisistä vahingoista. Kanne ei ole kuitenkaan toistaiseksi tuottanut tulosta, sillä oikeuden mukaan videopätkä saa säilyä sivustolla – ainakin 8. marraskuuta pidettävään seuraavaan istuntoon asti.

– Kanteen nostaja ei ole onnistunut osoittamaan videon aiheuttavan välitöntä, korjaamatonta vahinkoa, menekkiä tai vauriota ennen kuin syytettyä voidaan kuulla istunnossa, oikeuden tuomari Judge James D. Whittemore kertoi E! News -verkkosivuston mukaan.

Koko seksivideoskandaali on saanut kaiken kaikkiaan erikoisia juonenkäänteitä. 59-vuotias entinen showpainija Hulk Hogan väitti muun muassa The Howard Stern Show -radio-ohjelmassa saaneensa Bubbalta luvan seksin harrastamiseen. Hulk kertoo, ettei hän tiennyt tulleensa kuvatuksi ja totesi aiemmin olevansa vielä hyvissä väleissä Bubban kanssa.