Suomalaisen komedian piirissä ei ole harvinaista nähdä kertomuksia alkoholisoituneista miehistä. Eräs legendaarisimmista kirjallisista juoppohahmoista, Juha Berg, herää 28. joulukuuta henkiin valkokankaalla.

Juoppohullun päiväkirja -elokuvassa pääroolin tulkitsee 32-vuotias näyttelijä Joonas Saartamo. Stara otti elokuvan tähden haastatteluunsa ja antoi komistuksen kertoa rankasta kuvausprosessista. Tiedustelimme Tyttö sinä olet tähti, Hiljaisuus ja Kulmat pojat -elokuvassakin nähdyltä Saartamolta myös mitä hän ajattelee tähden leimasta.

– Ei se vituta, mutta mielelläni sisäistän sanan taiteilija, koska se on lähempänä totuutta. Suomessa tähtikulttia on aina yritetty muodostaa väkisin vääntäen. On hienoa, jos on tähtiä, mutta kyllä arki tässä hommassa on aivan jotain muuta kuin tähden arkea.

Kansainväliset roolit kiinnostavat

Suomalaisilla näyttelijöillä on viime aikoina ollut kysyntää myös Hollywoodissa, pääsihän Samuli Edelmannkin esittelemään ammatillisia taitojaan Tom Cruisen tähdittämään Mission: Impossible – Ghost Protocol -elokuvaan. Myös Saartamo on kiinostunut kansainvälisistä rooleista ja punaisista matoista.

– Kansainvälisiin duuneihin on ehdottomasti suuri kiinnostus. Mä oon ottanut yhteyttäkin Britanniaan ja Pohjoismaihin, ja halu olisi todella kova päästä tekemään kansainvälisiä tuotantoja. Mut missä ne olisikaan ja kenen kanssa, niin en haluaisi, että ne ois vaan Hollywoodin piiriin sidottuja, Joonas Saartamo kertoo Staralle.

– Kyllä mä olin Hiljaisuus-elokuvan kanssa Lybeckissä, Saksassa, ja päästiin siellä kävelemään punaista mattoa. Siellä oli tukku toimittajia ja salamavalot välkkyivät. Olihan se kokemus, mutta toi ei missään nimessä saa olla se juttu, minkä mukaan asiat menee, vaan sen työn perässä tässä mennään.

Joonas Saartamo lienee saanut kannukset näyttelijänuralleen jo äidinmaidossa, onhan hänen äitinsä näyttelijä-laulaja Eija Ahvo. Kun sisarena vielä on Salatut elämät -sarjasta kansan tietoisuuteen pongahtanut Venla Saartamo-Barquero, on näköala julkisuuteen taattu. Suurimman kipinänsä komistus saa kuitenkin muusta kuin kuuluisana olemisesta.

– Mä rakastan tehdä tätä duunia, ja täähän on julkinen ammatti. Se on se, kun mä pääsen sukeltamaan jonkun roolihahmon maailmoihin ja opin ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja kulttuureja. Kun mikään ei oo mustaa valkosella kuitenkaan oikeasti, kaikella on oma tarinansa.

– Mä haluan päästä tuomaan näitä tarinoita ihmisille, että ne pääsee koskettumaan. Et niillä tuntuu syvällä joltain. Ne pääsee nauramaan, itkemään ja kokemaan sellaisia kokemuksia, joita niille ei tule vastaan arjessa.

”Viinaa, burgeria ja pizzaa”

Juoppohullun päiväkirja on Saartamon mukaan juuri tällainen kokemus. Kirjailija Juha Vuorisen teräväsanainen, roisi ja viinanhöyryinen teos päätyi valkokankaalle Lauri Maijalan käsikirjoituksena ja ohjaustyönä. Pääosan esittäjän valitsi ohjaaja. Projektista tuli hullunrohkea rupeama, jolla pyrittiin luomaan ikkuna suomalaisen kolmekymppisen rapajuopon elämään.

– Tää oli huikea. Ei ole tällaista pakettia itsellä ollut aikaisemmin avattavana. Koko prosessi oli tosi raskas ja rajoilla käyvä. Sitten kun pääsi tekemään työtä tällaisten henkilöiden kanssa kuin Lauri Maijala ja Juha Vuorinen, Aleksi Bardy… Saartamo ylistää vuolassanaisesti elokuvan tiimiä.

– Juha Vuorinen on avannut aivan uudenlaisen tuottajan saluunan ovet. Yhtäkkiä meillä on tuottaja, joka antaa kaikki taiteelliset vapaudet tekijöille tehdä sen näköinen teos, kuin he haluavat. Lauri Maijala on lähtenyt rikkomaan genrerajoja ja tekemään karnevalistisin, absurdein keinoin uudenlaista leffaa, jota Suomessa ei ole tehty aikaisemmin. Kyl tää oli mulle parhaita kokemuksia, mitä mulla on ikinä ollut.

Valkokankaalla nähtynä jo ennestään särmikkääseen Joonakseen on onnistuttu istuttamaan aimo annos ”Mulle ei vittuilla” -asennetta. Juha Berginä Saartamo pääsee sukeltamaan elämään, joka pyörii sekalaisten seksisuhteiden, adrenaliinia nostattavan väkivallan ja kuningas alkoholin ympärillä. Mies valmistautui rooliinsa tietenkin asianmukaisin keinoin.

– Kyllä, kyllä. Vedin viikko, puoltoista ennen kuvauksia kunnolla viinaa, burgeria ja pizzaa sekä valvotin itseäni. Olin treenannut puoltoista kuukautta itseni personal trainerin kanssa pohjakondikseen. Sen pitää olla hyvä, et jaksat pitkät päivät painia, tanssia, panna ja tapella, koska elokuvassa on helvetisti sitä, kertoi Joonas.

– Laurin tapa kuvata on vielä sitä, että asioita toistetaan moneen otteeseen. Se toisto on todella väsyttävää. Ylläpidin sitä elämäntapaa kuvauksissa niin paljon kuin pystyin, kommentoi mies.

– Se on toki vaarallisilla vesillä olemista. Heikomman kaverin ei kannata lähteä testaamaan sitä, jos ei niitä rajoja tunnista ja pysty pitämään. Itellä onneksi on hyvä itsetunto ja itsevarma olotila rikkoa niitä omia rajoja.

”Tuli kymmenen kiloa lisää painoa”

Ja itsevarmuutta Saartamolla tuntuu riittävän. Hip hop -artisti Alarikkinakin tunnettu näyttelijä palkittiin äskettäin Hiljaisuus-elokuvasta Jussi-patsaalla. Timmissä kunnossa nähty komistus tuntui vieläpä saaneen uusimmassa roolissaan lisää rotevuutta varteensa. Lihottiko Saartamo itseään rooliaan varten?

– En suoranaisesti lihottanut, mutta kun se elämäntyyli on mitä on, niin mullehan tuli melkein kymmenisen kiloa lisää painoa, virnistää Joonas kurittomaan tyyliinsä, ja toteaa samaan hengenvetoon, että puolet niistä on jo kadonnut.

– Tehdään Kokkolan kaupunginteatterissa esitystä Suomi – Uuteen nousuun. Se on 3,5 tunnin spektaakkeli, jossa mä juoksen, pyörin ja heilun. Se on kovaa treeniä joka ilta. Ylipäänsä, kun ruokavalio muuttui täysin ja unirytmi palasi normaaliksi elokuvan jälkeen, niin toki se toivottavasti alkaa näkymään. Sano nyt, että se näkyy ees jossain! Saartamo toivoo.

Toimittajan nyökytellessä myöntävästi Saartamon hymy leviää entisestään. On hyvä hetki siirtyä juoppohulluuteen. Näyttelijäntyössä taitelija menee joskus syvällekin omaan rooliinsa, ja Joonas onkin jo kertonut menneensä äärirajoille Juoppiksen kanssa. Tuntuiko se pääkopassa asti?

– Hyvä kysymys. Se oli niin rankka periodi. Mä en ees kerinnyt oleen paljon ton kysymyksen äärellä. Moninakin aamuina, kun olin tuhannen väsynyt, vedin aamuröökin ja kattelin ympärilleni aamulla, ku olin lähössä kuvauksiin. Kyllä se maailma välillä näyttäytyi siinä vähän erilaisena hahmon silmin, kertoi mies.

– Mä en edes vedä tupakkaa ja inhoon sitä, mut tossa leffassa mä poltin tupakkaa sen kahden kuukauden jakson. Sitä elää niin vahvasti sitä hahmoa. Silti mikä tahansa rooli on kyseessä, se pitää pystyä jättämään pois, kun työrupeama loppuu.

Miksi joka juhlissa dokataan?

Juha Berginä Joonas Saartamo tulee jättämään oman krapulahien hajuisen ja viinankatkuisen jalanjälkensä suomalaiseen elokuvahistoriaan. Sitä ei käy kieltäminen, etteivätkö alkoholi ja sen riipaisevat vaikutukset ole osa suomalaista melankolista mielenmaisemaa. Elokuvantekijöiden tarkoitus ei ollut kuitenkaan toisintaa mennyttä, vaan myös herättää katsojiaan uudenlaiseen ajatteluun.

– Mä haluaisin ehdottomasti, että toi leffa ja Juhan tarina herättäis keskustelua siitä millanen alkoholikulttuuri meillä Suomessa on. Mihin se aina perustuu, että joka juhlissa dokataan, joka saatanan varpajaiset, ylppärit, vaput ja uudetvuodet, puuskahtaa Saartamo.

– Suomessakin se riistäytyy usein käsistä, ei tarvitse kuin tilastoja kattoo. Rattijuopumukset, tapot ja tappelut ja sun muut ovat aina alkoholin vaikutuksen alaisena tehtyjä. Ois hyvä, et tajuttais jo aikaisessa vaiheessa, et ei dokaamisessa ole mitään pahaa. Omat rajat pitää tunnistaa, ja että miksi juo, summaa Joonas vakamielisen näköisenä.

– Elokuvassakin kaiken kysymys on, että miksi Juha juo. Se juo sen takia, koska sillä ei ole sisältöä elämässä. Se tuntee, ettei se osaa mitään, vaikka jokainen meistä täällä osaa ihan varmasti moniakin asioita, sanoo näyttelijätähti.

– Mä toivon, et tää elokuva nostais esille kyssäreitä nuorten miesten työttömyyteen, kyvyttömyyteen, ajelehtimiseen ja syrjäytyneisyyteen liittyen. Keskustelu on ainoa, joka voi saada positiivisia tuloksia aikaan. Toivottavasti ihmiset heräävät, ja alkavat miettiä, et kuka tonne rapajuopon tielle edes haluaa lähteä.

Saartamolla lienee nuoren ikänsä myötä vielä monta näyttävää roolia edessä. Vastahan mies on irrottautunut juoppohullun elämästään ja siirtynyt uusiin haasteisiin Kokkolan kaupunginteatterin isänmaallisen Suomi – Uuteen nousuun -musiikkinäytelmän pariin. Joko oman näyttelijän uran huipentuma on koettu – oliko se Juoppohullun päiväkirja?

– Mahdoton kysymys. Ehkä se on tulossa. Ehkä se oli tää, ehkä se oli Hiljaisuuden Eino, joku teatterirooli tai Teatterikorkeakouluun pääseminen. Ne oli kaikki niin isoja kohokohtia, ettei pysty arvottamaan, toteaa Joonas Saartamo Staralle haastattelun päätteeksi.

Anna Poikkimäki