Tutkija vahvisti: Näin sormet paljastavat menestyksesi

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Kirologia on vanhan kansan käyttämä tapa tulkita ihmistä hänen kätensä juonteiden perusteella. Moni pitää kädestä katsomista arveluttavana ennustusmenetelmänä, mutta nyt käsien viestejä on tutkittu jopa tieteellisesti.

Viimeisimmän tutkimuksen perusteella on kartoitettu naisten menestymistä työmaailmassa. Taloustieteilijöiden Aldo Rustichinin ja Luigi Giuson tekemässä kyselyssä haastateltiin paria tuhatta italialaista miestä ja naista, jotka ovat saavuttaneet jalansijaa yritysmaailmassa.

Samalla kyselyyn osallistuneiden kädet kuvattiin. Tutkijat huomasivat, että pitkät nimettömät sormet kertoivat usein henkilön riskinottokyvystä, jämäkkyydestä ja avaruudellisesta hahmotuskyvystä. Yllättävän tuloksen mukaan ne naiset menestyivät yrityselämässä, joiden nimetön sormi oli pidempi kuin etusormi.

Samalla pitkä nimetön vaikutti liittyvän myös kilpailu-urheilussa menestymiseen. Kaikkein menestyksekkäimmillä yrittäjillä oli 10 – 20 prosenttia pidempi nimetön sormi etusormeen verrattuna. Monet heistä johtivat suuria firmoja ja kykenivät käsittelemään isompaa työmäärää, uutisoi Daily Mail -sivusto.