Tässä kodin huoneessa harrastat parasta seksiä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Yksi seksiin kuuluva sananlasku kertoo, että seisten tulee villejä lapsia. Seisoma-asennossa tapahtuva seksi on joidenkin mielestä silkkaa akrobatiaa vaativaa puuhastelua, vaikkakin siitä aiheutuva mielihyvä saattaa olla tavallista lähetyssaarnaajaa moninkertaisesti parempi.

Parhaiten seisomaseksi onnistuu kotona esimerkiksi keittiössä. Nainen voi istua keittiötason päällä jalat haara-asennossa samalla, kun partneri seisoo lattialla. Kyseinen akti on herkullinen lisä esimerkiksi yhteiseen kokkausiltaan, ja mies saa seisoen uskomatonta voimaa työntöihin, mikäli tason korkeus on vain sopiva.

Keittiötason sijaan voi rakastelualustaksi kokeilla myös tavallista ruokapöytää. Pöytien ja tasojen avulla voi harrastaa seksiä myös siten, että nainen nojaa ylävartalollaan tasoon lattialla seisten samalla, kun mies rakastelee häntä takaapäin.

Toki voimapussit voivat nostaa naisensa ilman tasoakin ilmaan ja seinää vasten harrastettavaan syliseksiin. Femail Firstin mukaan tärkeintä seisomaseksissä kuitenkin on, että kumpikaan kumppaneista ei saa ujostella turhaan, vaan tilanteeseen kannattaa heittäytyä suurella intohimolla.