Levyarvostelussa Jenni Vartiainen : Terra

Albumit · Anna Poikkimäki

Kotimaisten naisartistien joukossa Jenni Vartiainen on kuin syvän tumma helmi haaleiden sisartensa keskellä. Terra-albumi vie päätökseen kolmen albumin mittaisen kierron, kuten tähti itse Staralle totesi. Tällä kertaa intensiivisyys on viety täysille. Atmosfääri on lavea ja maailmoja syleilevä.

Levyn aloitusraita Muistan kirkkauden kuvaa sielunkiertoa ja on voimakas manifesti. ”Tällä kertaa mä vuoria aion siirtää, muuttaa kaiken ja suuntia uusiks piirtää. Kuittaan karmat, muuntaudun vapauteen ja rakkauden eteen kaiken teen.” Terra avautuu eteen kuin kirja, josta paljastuu erilaisia toisistaan poikkeavia tarinoita.

Junat ja naiset -kulkuritarina oli onnistunut valinta levyn esikoissingleksi, onhan se hitaan alun jälkeen noussut radiosuosikiksi. Vartiaisen vahvuus artistina on sykähdyttävän persoonallisen äänen lisäksi kyky tulkita lohtua tuoden. Haikeaa pohdintaa ajan kulusta ja menetyksestä kuullaan muun muassa Tyttövuodet ja Suru on kunniavieras -kappaleissa.

Levylle mahtuu myös kappaleita, jotka eivät varsinaisesti lumoa albumilla, mutta kenties sykähdyttävät live-esityksinä. Päivät on täällä hitaita -kappale on esimerkki tällaisesta aavistuksen tasapaksusta melodiasta. Viime minuuteilla Terralle päätynyt Minä sinua vaan on eräs kauneimmista rakkaudentunnustuksista – eleettömyydessään vaikuttava hienoisine kasarisoundeineen.

Vartiaisen albumi on saanut kritiikkiä siitä, että sen myyttisyys olisi markkinointikikka. Islannin sumuisissa maisemissa kuvatulla musiikkivideolla voi olla oma osansa tähtikuvassa. Myyttisyys tämän tähden musiikissa tuntuu kuitenkin olevan kokonaisuuden summa – sen rakentavat sanoituksissa vilahtelevat merkitykset, musiikin herättämät visiot ja sävelten poljento.

Pisteet 4/5

Uusimmat