Kahvin tuoksu houkuttelee parikymppisen laulaja-lauluntekijä Sannin astelemaan kirpeästä syysilmasta sisälle kahvilaan. Olemme Helsingin Kaisaniemessä, ja ensitöikseen Sanni ihmettelee, että on saapunut paikalle kolme minuuttia sovittua aikaisemmin. Hento ja siro nainen tilaa itselleen kahvijuoman kevytversion.

Kahvilan pöytään istuu kaunis tyttö, jonka ulkonäköä voisi kuvailla punk-henkiseksi keijukaiseksi. Hänen blondeissa hiuksissaan on latvoissa vaaleanpunaista ja sinistä. Kuka sitten on tämä Sanni-niminen laulaja, jonka tuore Sotke mut -debyyttialbumi kiipesi nopeasti Spotifyn soitetuimpien levyjen listalle?

– Sanni Kurkisuo on tyyppi, joka tekee musaa tosi paljon ja on elämälle avoin ja kiinnostunut erilaisista asioista. Opettelen myös sanomaan ei, koska nyt mä oon saanut mahdollisuuden tehdä vain tätä musiikkia. Ei tarvitse tehdä kaikkea sivuproggista, vaan mä huomaan olevani nyt jotenkin asian ytimessä, Sanni aloittaa esittelemisensä pohdiskelevaan sävyyn.

Sanni on määrätietoisesti pyrkinyt koko elämän ajan laulajaksi. Hän oli päiväkodissa ja kissanristijäisissä se, joka esiintyi muille ihmisille. Hänellä on ollut välissä muitakin urasuunnitelmia, mutta yläasteikäisenä musiikki oli jo niin vahvasti mukana kuvioissa, ettei hän oikeastaan nähnyt ammatikseen muuta vaihtoehtoa. Keväällä ilmestynyt Prinsessoja ja astronautteja -single räjäytti potin.

– Sitten se vaan jotenkin kristallisoitui, et mä haluan tehdä musaa ja nyt mä oon täysin oikealla tiellä, Olen viihtynyt tällä tiellä todella hyvin.

Sanni on jo aloittanut kakkoslevyn työstämisen, vaikka debyyttialbumin ilmestymisestä ei ole ehtinyt kulua kuin muutama viikko. Nuori nainen kertoo, että hän tuntee olevansa eniten elossa juurikin musiikkia tehdessään. Vaikka päivät ovat pitkiä, nauttii hän nykyisestä elämästään täysillä.

– Toki mulla on muutakin ohjelmaa arjessa, eli hengailen ystävien kanssa ja urheilen. Elän normaalia kakskymppisen elämää, mutta kyllä mä huomaan kantavani biisien aiheita jatkuvasti mukana, Sanni nyökkää ja siemaisee kahvia.

Hän kertoo, että oli edellisenäkin iltana valvonut sängyssään ja kirjoittanut mieleen nousseita kappaleiden sanoituksia ylös. Sanni saa laulujen aiheita kaikkialta minne kulkeekin. Esimerkiksi raitiovaunussa istuessa hän saattaa nähdä jotain erityisen kiinnostavaa, jonka hän sitten kirjoittaa ylös kännykkäänsä.

– Yleensä mä kirjoitan kuitenkin läppärillä, ku mä oon jotenkin visuaalinen tyyppi ja mä tahdon nähdä ne mun lainit. Mulle on tärkeää nähdä, miten ne mun biisit rakentuu.

”Levylle ei päätynyt valtaisaa rakkaushömppää”

Sanni on ollut lapsesta lähtien luova, ja aiemmin hänen touhuiluunsa kuului myös piirteleminen ja tarinoiden kirjoittaminen. Hän voitti Napero-Finlandian kahdeksanvuotiaana 3.000 muun kilpailuun osallistuneen joukosta. Tarinankerronta on jatkunut myös hänen kappaleissaan. Sannin biiseissä ei lauleta pelkästään rakkaudesta.

– Sotke mut -levyllä on toki kappaleita, joilla lauletaan ihmissuhteista, mut siellä ei kuitenkaan ole sellasta biisiä, joissa kuvailisin sitä tunnetta, kun on rakastunut ja liitelisi pilvilinnoissa. Levylle ei päätynyt valtaisaa rakkaushömppää, Sanni mietiskelee.

– Ehkä näin parikymppisenä ei voi vielä kai laulaakaan ikuisesta rakkaudesta. Sen sijaan mä laulan esimerkiksi Dementia-biisissä sellaisesta yhden illan rakkaudesta. Rakkautta voi olla myös monessa muodossa, mut mun elämässä se ei ole tällä hetkellä sellaista pysyvää tai mielettömän pitkäjänteistä rakkautta – paitsi musiikkia kohtaan.

– Mä oon punninnut tätä asiaa ja miettinyt, että mun duuni on mulle se suurin rakkaus. Jos lähipiirissä on vaikka joku, joka kamppailee kosmisen yksinäisyyden kanssa, niin mun on tosi vaikea samaistua siihen. Kun mulle tää mun musajuttu merkitsee niin paljon. Jotenkin mä oon nyt löytänyt sen mitä haluan tehdä ja se täyttää tosi paljon sitä tyhjää tilaa.

Sannia kuvaillaan sanoilla laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä. Viimeisin titteli tuli siitä, kun hän tähditti pääroolissa Miss Farkku Suomi -elokuvaa. Sattuman kautta Sanni osallistui koekuvauksiin silloisessa opinahjossaan Sibelius-lukiossa.

– Eniten mä ehkä kuitenkin olen se lauluntekijä, koska oon kirjoittanut ensimmäisiä kappaleita jo yhdeksänvuotiaana yhden ja kahden soinnun kanssa. Mun ensimmäisen biisin nimi oli Friends Forever. Vietin tosi paljon aikaa oman huoneen uumenissa ja opiskelin kitaransoittoa ja vähän pianoa, että sain tavallaan ne työkalut siihen luomiseen, Sanni paljastaa ja myöntää, että hänen on vaikea panna itseään vain yhteen kategoriaan.

– Jos mä oisin vaikka opiskellut näyttelemistä Teatterikorkeakoulussa, niin voisin mennä se näyttelijä-sana edellä. Nyt mä meen vain minä-sana edellä. Tässä elämäntilanteessa mä oon nyt tätä. Jos 13-vuotiaalle minälle ois sanottu, et Sanni hei kakskymppiseen sulla on tällainen elämäntilanne ja oot tehnyt oman levyn ja sulla on hirvee meininki päällä. Ja se, että oon vielä valmistunut Sibelius-lukiosta tän kaiken ohella, niin en mä ois varmaan sitä silloin uskonut.

Sanni myöntää kuuntelevansa hyvin monipuolisesti musiikkia, ja sen tyyli vaihtuu eri kausien mukaan. Suosikkeja ovat esimerkiksi Ellie Goulding ja uusiseelantilainen Lorde-taiteilijanimellä esiintyvä 16-vuotias neitokainen. Yleensä Sannia koukuttavat artistit, joilla on omaperäinen soundi ja jotka eroavat valtavirrasta sanoituksiltaan tai tyyliltään.

– Musaa tulee koko ajan, ja etenkin sitä listapoppia. Heti kun joku tekeekin vähän kieroutuneen jutun tai mageen biisin, niin vasta se saa mut kiinnostumaan. On harmillista, jos kaikki musiikki on sitä samaa. Ymmärrän nyt musiikin eri tavalla, etenkin kun on päässyt aika paljon tekemään biisejä ja tietää, että millä kaavalla niitä ikään kuin pitäisi tehdä. Erotan helposti tarkoituksella väännetyt listahitit.

”En leivo listahittejä”

Sanni osallistui taannoin Biisilinna-biisileirille, jossa etsittiin kappaleita muun muassa Christina Aguileralle ja Kelly Clarksonille. Kustantajat olivat antaneet ohjenuoria musiikin sisällölle, ja paikalla olleet biisinkirjoittajat tarttuivat niihin ja alkoivat säveltämään kappaleita. Suurin osa listahiteistä on tehtailtu tarkoitushakuisesti nykyiseen muotoonsa, jotta ne uppoaisivat kuuntelijoihin ja myisivät hyvin.

– Tuntuu kiehtovalta, kun vastaan tulee sellainen artisti, jonka biiseistä kuulee, että ne on tehty täysin ilman sääntöjä ja omalla meiningillä. Se ei oo sellaista matemaattista tai tavoitehakuista. Mä en itse pysty tehdä biisejä vain tietty lopputulos mielessä. Mä en leivo listahittejä, vaan ne tulee jos on tullakseen.

Nuoren naisen debyyttialbumi on saanut roimasti positiivista palautetta ja Sanni on itse jopa hieman hämillään äkkisuosiosta. Hänen pääasiallisin kuuntelijakuntansa koostuu 10 – 30-vuotiaista, vaikka skaalaan mahtuu ihmisiä myös laajemmalla ikähaitarilla. Kuuntelijat kertovat samaistuvansa naisen lyriikoihin.

– Vasta äsken naapurin rouvashenkilö tuli rappukäytävässä vastaan ja sanoi, että oli kuunnellut mun Me ei enää olla me -kappaletta, ja hän kertoi eronneensa biisin voimalla 10-vuotisesta parisuhteestaan. Totta kai siellä suhteen taustalla oli varmasti muutakin, mutta mun biisi antoi hänelle voimaa lähteä, Sanni paljastaa ja jatkaa samaan hengenvetoon, että hänestä on upeaa herättää ihmisissä tunteita.

– Tämän levyn teema menee laidasta laitaan ja kappaleet pomppaavat Bon Iver -maailmasta melkein raskaan musiikin äärirajoille asti. Mut mä en voi elää yhdessä genressä koko ajan, sillä se on yksitoikkoista. Mä en pystyis kuuntelemaan tai tekemään jatkuvasti vain yhden tyylisuunnan musiikkia. Mulle on pääasia, että musiikki koskettaa. Ihmisten tarttis irrottautua kaavoista, ku ei nykymaailmassa tarvitse enää rajoittua yhteen asiaan.

Sanni tuntui kaikista luontevimmalta taiteilijanimeltä, sillä naisen perinpohjainen tarkoitus on muutenkin olla mahdollisimman aito kaikessa mitä hän tekee. Hänen mielestään ei kannata kikkailla liikaa. Hän on erittäin onnellinen, että levy on noussut ihmisten soittolistoille.

– Me vedettiin levy niin omissa meiningeissä. Prosessin aikana syötiin jotain lähikaupan kana-caesar-salaattia ja juotiin kahvia muovipulloista, kun unohdettiin ostaa mukeja. Sitten se on yhtäkkiä koko kansan juttu. Nyt on ihanaa lähtee työstämään toista levyä ekan debyytin jälkeen, kun luottaa vieläkin enemmän siihen omaan visioon. Nyt osaan hahmottaa sen oman kirjoittajapersoonansa paremmin, kun on jo yksi konkreettinen 12 biisin setti. Olen oppinut, et mikä meni edellisellä levyllä hyvin ja missä voisi parantaa.

Naisen keikkakalenteri on täynnä ja lavalla hän tuntee elävänsä ja olevansa täydellisimmillään. Sanni on aina ollut poikatyttö, kun pienenäkin hänen elämänsä tärkeimmät asiat olivat musiikin lisäksi jalkapallo ja Batman. Hän on vahvasti yksi bändin jätkistä.

– Mun bändin jätkät ovat ihania, siis aivan ihania! Olen ehdottomasti yksi heistä. Rumpalina on Mikko Saarinen, mun paras ystävä ja lupaavin suomalainen rumpali mitä tiedän, siis ihan käsittämätön tyyppi. Kitarassa on Sampo Sundström, ja hän opettaa mulle kitaralla kaikkia uusia juttuja rundeilla. Sampo aina vie koko bändin punttisalille treenaamaan. Sitten bassossa on Jesse Mäläskä, eli huipputyyppi ja bändin tarinankertoja. Häneltä tulee aina joku käsittämätön tarina. Kiippareissa on Saku Maristo ja meillä on todella hyvä meininki.

Sanni pitää bändinsä tyyliä ainutlaatuisena, eikä koe joutuvansa kilpailemaan muiden suomalaisten naisartistien kanssa. Keikkaileminen on hänelle yhtä tärkeää kuin musiikin tekeminen. Sanni ei tiedä, missä on seuraavana kymmenen vuoden päästä, mutta toivoo tehneensä suuren määrän levyjä. Hän voisi havitella kansainväliselle uralle lähinnä biisintekijänä, mutta oman musiikin tulee olla suomeksi.

– En mä tiedä missä tulen olemaan tulevaisuudessa tai mitä mä teen. Pääasia on se, että mä oon onnellinen.

Terhi Pekkarinen