Tältä ihmiset oikeasti näyttävät orgasmin aikana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Toisille se tulee maltillisesti ikään kuin intohimon rappusia kiiveten, kunnes tähtisumu valtaa kehon jokaisen sopukan räjäyttäen. Joillekin se taas tulee kuohuvan aallon voimalla ja kuin salaman iskusta, jättäen jälkeensä pitkäaikaisen tärinän ja mahtavan mielihyvän tunteen. Orgasmi on upea asia.

Beautiful Agony -projekti kokoaa ihmisten orgasmeja yhteen ja esittää ne videoiden avulla. He näyttävät, miten eri henkilöt reagoivat voimakkaan kiihkon ja syöksyvän rakkaudenpurkauksen aikana. Kampanjasivuston tarkoituksena on osoittaa, että orgasmit ja laukeamiset ovat muutakin kuin pornoelokuvissa nähtyjä eritemässäilyjä. Orgasmin aikana ihminen jännittää liki kaikki kehonsa lihakset ennen valtaisaa vapautusta.

Tavalliset ihmiset voivat osallistua projektiin myös itse ja ladata orgasmintäyteisiä videoitaan muiden katseltavaksi. Sivuston jäsenmaksu on kahdeksan dollaria kuussa, eikä ideana ole näyttää muuta kuin suuren hekuman kyllästämät kasvot. Näistä ihmisistä huomaa, että he nauttivat, vaikkakin toisinaan heidän ujeltaminen, karjuminen ja omituiset ilmeet saavat pakosti naurahtamaan ääneen.

Orgasmi on oiva keino laukaista stressiä ja jännitystä. Ennen nukkumaanmenoa saatu laukeaminen lienee yksi maailmankaikkeuden parhaimmista unilääkkeistä ja samaan aikaan aamulla ennen töihin menoa kohdattu orgasmi valjastaa kehon hyvinvoivana päivään.