Vaimo vaati mieheltään rahaa seksistä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuten tiedetään, saattavat jotkut naiset valita aviomiehensä lähinnä herran statuksen ja varallisuuden mukaan. Joskus naiset voivat myös kiristää miehiään seksillä esimerkiksi siten, että jos he tekevät tai toteuttavat jotain tiettyä, voi vastapalvelukseksi tarjota vipinää vällyjen väliin.

Kyseinen käytäntö ei kuitenkaan ole kaikkien mielestä moraalisesti oikein. Nyt eräs taiwanilainen nainen on vaatinut mieheltään rahaa seksistä, jotta bailaamista rakastava rekkakuski ei tuhlaisi kaikkia rahojaan klubeille ja alkoholiin. Nainen laskutti yhdestä rakastelukerrasta 48 euroa.

Taustalla lienee kuitenkin järkiperäinen syy maksamiseen, sillä naisen oma palkka ei riittänyt koko talouden ylläpitämiseen ja samaan aikaan vastuuton aviomies tuhlasi rahojaan yöelämässä, Tomonews raportoi. Lopulta viranomaiset määräsivät, että miehen täytyy maksaa elatustukea perheelleen 480 euroa kuukaudessa, eikä vaimon tarvinnut enää turvautua seksillä kiristämiseen.