Mies osti netistä peniksensuurentimen – sai todellakin mitä tilasi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Monet ovat varmasti törmänneet internetissä viesteihin ja ilmoituksiin, joissa mainostetaan ihmelääkkeitä mitä erikoisempiin vaivoihin. Jotkut tahot tarjoavat esimerkiksi esineitä ja lääkkeitä, joiden väitetään kasvattavan peniksen kokoa. Nämä ovat tietenkin täyttä huijausta, mutta toisinaan ihmiset lankeavat niihin.

Malesialainen mies käytti noin 120 euroa tilatakseen internetistä laitteen, jonka väitettiin suurentavan penistä. The Star -lehden mukaan Ong-nimellä esiintyvä mies sai tavallaan sitä mitä hän tilasikin: Paketin sisältä löytyi suurennuslasi. Ikävä kyllä suurennuslasin todellinen arvo on 120 euron sijaan lähempänä noin viittä euroa.

Paikallisen MCA -järjestön kuluttajansuojaviraston puheenjohtaja Datuk Seri Michael Chongin kertoo vastaavanlaista tapahtuvan kaiken aikaa. Miehen mukaan heille on ilmoitettu tänä vuonna jo kolme vastaavanlaista tapausta, joissa ihmiset olivat menettäneet yhteensä 80.000 Malesian ringgiä, eli noin 18.200 euroa, internet-huijareiden kynsiin. Lakimies Alex Kokin mukaan vedätysten uhriksi joutuneiden on turha toivoa rahojaan takaisin, ja huijareiden jäljittäminen on varsin vaikeaa.

Uusimmat