Festareiden twerkkausshow nolosti pieleen – tältä näytti katsomossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Twerkkaamiseen kuuluva lantioliike on saanut alkuperänsä afrikkalaisista perinnetansseista. Se on kuitenkin levinnyt Amerikan mantereella asuvien tummaihoisten keskuuteen ja hiphop-kulttuuri löysi sen omakseen jo 20 vuotta sitten. Tätä nykyä twerkkaamista harjoittavat kaiken ikäiset ja kokoiset naiset.

YouTube
YouTube

Twerkkaus on monien mielestä seksikkäästi provosoiva tanssityyli, joka kuuluu vain aikuisten harjoitettavaksi. Nyt kuitenkin Magic Delta Fest -nimisessä tapahtumassa on twerkkausta sisältäneen tanssiesityksen ajankohta mennyt hieman pyrstölleen.

Katsomon eturivi oli täyttynyt pelkästään lapsista. Erotiikkaa tihkuva stringipeppuesitys olisi monen mielestä sopinut ennemmin lasten isien katsottavaksi ja asiaa kummastellaan nyt kovaan ääneen netissä.

Twerkkaaminen nousi maailman suosikkiliikkeeksi viime vuonna Miley Cyrusin suorittamien koreografien ansiosta. Miley aiheutti myöhemmin kohua esittämällä yltiöseksikkäitä tanssiliikkeitään myös ikärajattomissa konserteissa. Myös eräs liikunnanopettaja pidätettiin hiljattain virastaan, koska hän oli twerkannut oppilaidensa kanssa bileissä kouluajan ulkopuolella. Useat yhdysvaltalaiset oppilaitokset ovat kieltäneet twerkkaamisen kouluissa.

Uusimmat