Nainen synnytti tummaihoisen lapsen – haastoi spermapankin oikeuteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Spermapankit toimivat siittiöiden säilytysvarastoina ja pakastamoina. Lapsia syntyy, kun nämä hännäkkäät solut päästetään vapaaksi ja ne onnistuvat hedelmöittämään naisen munasolun. Siittiöt eivät tällöin kysy munasolun kantajan nimeä, vaan ne puskevat vaikka läpi harmaan kiven kohti uutta elämää.

Chicagolainen spermapankki joutuu nyt vastaamaan ohiolaisen Jennifer Cramblettin nostamaan syytteeseen, jonka mukaan valkoihoiselle naiselle annettiin vasten sopimusta afroamerikkalaisen miehen lahjoittamia siittiöitä. Toisin sanoen Jennifer synnytti vuonna 2012 puoliksi tummaihoisen tytön, vaikka hän oli toivonut kumppaninsa Amanda Zinkonin kanssa valkoihoisen miehen siittiötä alkiolle.

Cramblettin mukaan erehdys on aiheuttanut hänelle suunnattomasti taloudellisia ja henkisiä ongelmia. Pari oli valinnut alkuperäisen lahjoittajan hänen ulkonäkönsä takia, jotta jälkikasvu muistuttaisi mahdollisimman paljon Jenniferiä ja Amandaa. Valitettavasti luovutusvaiheessa oli käynyt sekaannus. Vaikka pariskunta rakastaa suuresti kaksivuotiasta tytärtään, ovat he kohdanneet ongelmia jo pelkästään siksi, että lapsella on kaksi äitiä – puhumattakaan jälkikasvun tummasta ihonväristä. He pelkäävät, että lapsi tulee kärsimään psykologisista ongelmista.

Chicago Tribunen mukaan Jennifer Cramblett on kasvanut valkoisessa yhteisössä, eikä nainen itse nähnyt ainuttakaan valkoihoisesta rodusta poikkeavaa henkilöä ennen collegea. Toisin sanoen lapsen erilaisuus on silmiinpistävää, koska lesbopari on päättänyt asua samassa yhteisössä edelleen. Joku voisi sanoa, että naisten aiheuttama kohu aiheuttaa lapselle varmasti enemmän vahinkoa kuin se, että pari olisi hyväksynyt ihonvärin erilaisuuden ylpeydellä ja valinneet suotuisammat elinolosuhteet sateenkaariperheelleen.