Oscar-gaalan noloin valokuva – ja nettikansa riemastui välittömästi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

John Travolta tunnetaan parhatein Hollywoodin menestyselokuvista kuten Grease, Pulp Fiction ja Face/Off – Kahdet kasvot. Viime vuosina näyttelijä on kuitenkin noussut uutisiin lähinnä homohuhujen merkeissä, sillä Travoltan on uutisoitu esimerkiksi lähestyneen tuntemattomia miehiä yöaikaan kuntosalilla.

61-vuotias näyttelijä kuvattiin sunnuntaina järjestetyssä Oscar-gaalassa käpälöimässä vähemmän kiinnostuneen oloista Scarlett Johanssonia. Kuva synnytti nopeasti internet-meemin, kun Reddit-sivuston käyttäjät päättivät tehdä siitä Photoshopin avustuksella omia versioitaan.

Kohukuvan uusissa versioissa John Travolta nähdään muun muassa kourimassa Johanssonin rintoja ja alapäätä. Toisissa kuvissa Scarlett Johansson on puolestaan korvattu Tom Cruisella, Vladimir Putinilla, Kanye Westillä ja jopa Travoltan itsensä drageissa esittämällä Hairspray-elokuvan hahmolla. Meemin parhaita paloja jaettiin Reddit-sivuston Photoshop Battles -osiossa, jossa käyttäjät kisailevat toistensa kanssa tekemällä toinen toistaan hulvattomampia muokkauksia erilaisista kuvista.

Uusimmat