Iskelmä Festivaali julkisti tähtiään – nimekäs hittikaarti lavalle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Iskelmä Festivaali on täydentänyt ohjelmistoaan. Jo aiemmin julkaistujen J. Karjalaisen, Juha Tapion, Kaija Koon sekä Vicky Rosti, Freeman & Menneisyyden vankien lisäksi ohjelmassa tullaan näkemään suuri määrä muitakin kotimaisia kevyen musiikin kärkinimiä.

Festivaalin neljälle lavalle nousee kolmen päivän aikana yli 40 artistia, kuten esimerkiksi naislaulajat Sanni, Chisu, Vesala, Anna Puu, Yö ja Popeda sekä Finnhittien kuninkaat Danny, Tapani Kansa ja Frederik. Mukana nähdään myös Apulanta, Antti Tuisku ja Jari Sillanpää sekä Suomen ykkösbilebändi Jean S vieraanaan lahjakas näyttelijä Iina Kuustonen.

– On ilo mennä taas tekemään kolme päivää suoraa lähetystä kesän parhaasta tapahtumasta Himoksen loistavissa puitteissa. Saamme festariin liittyviä kysymyksiä ympäri vuoden ja yleisö on odottanut kuumeisesti festariohjelman julkistusta. Kevään aikana julkistetaan vielä esiintyjiä, kertoo Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojala.

Iskelmä Festivaali järjestetään Himos Parkin festivaaliympäristössä.