The Simpsons Movie

Elokuvat · Stara.fi

Vuosia valkokankaalle odotettu Simpsonit -elokuva tulee viimein ensi-iltaan 27. heinäkuuta. Maailman suosituin piirrossarja onkin laajentunut isolle ruudulle varsin onnistuneesti.

Elokuvan päätarinassa Homer aiheuttaa ekologisen katastrofin, joka uhkaa koko Springfieldin tulevaisuutta. Kaupungista paennut perheenisä joutuu lopulta ponnistelemaan kotikaupunkinsa ja lähimpiensä puolesta Yhdysvaltojen hallituksen ja presidentti Arnold Schwarzeneggerin kieroiluja vastaan.

Elokuva alkaa suoranaisella vitsien ilotulituksella, jossa mikään ei ole pyhää. Tässä elokuvassa ei anneta armoa millekään eikä kenellekään, oma elokuva ja seksuaalivähemmistöt mukaanlukien. Jo ennakkoon kohuttu Bartin alastonkohtaus on elokuvan parasta antia, ja kaikessa austinpowermaisuudessaan hersyvän hauska.

Elokuvan varsinainen punainen lanka on kuitenkin alkuirrottelujen jälkeen odotettua melankolisempi ja vaisumpi, mutta toki tutulla Simpsonit -huumorilla höystettyä. Koko elokuva ei ole kuitenkaan silkkaa nauruhermojen raastamista, vaan nyt nähdään Simpsoneiden perheen tummaakin puolta.

Kokonaisuutena The Simpsons Movie on mukava kokemus, ja tuttu televisiosuosikki toimii hyvin myös valkokankaalla. Arvostelussa oli elokuvan alkuperäiskielinen versio.

Genre: Animaatio



Ohjaus: David Silverman



Pääosissa: Dan Castellaneta, Julie Kavner, Nancy Cartwright, Yeardley Smith, Hank Azaria, Harry Shearer



Ensi-ilta: 27.7.2007



Kesto: 1:27

Pisteet 4/5