Uutiset 9.1.2020, 21:00 Teepannu jumiutui taaperon päähän – palokunta hälytettiin apuun Pienet lapset voivat joutua harmittomilta vaikuttavien leikkiensä aikana yllättäviin ongelmiin.
Viihdeuutiset 7.1.2020, 13:00 Omistaja yritti pelastaa kissaa puusta – lopulta palokunta pelasti molemmat Uutisoimme taannoin koirasta, joka oli jäänyt jumiin puuhun jahdatessaan sinne
Viihdeuutiset 5.1.2020, 18:00 Palokunta poseerasi palavan talon edessä – someraivo repesi saman tien Yhdysvaltalainen palokunta on joutunut hiillostavaan tilanteeseen uudenvuodentervehdyksensä ansiosta. Otoksessa detroitilainen
Uutiset 30.12.2019, 7:00 Kilpikonna sytytti tulipalon – pelastettiin kuitenkin liekkimerestä hengissä Vihaisen näköiseksi kuvailtu kilpikonna pelastettiin tulipalosta joulupäivänä. Matelija tuli vahingossa
Viihdeuutiset 19.12.2019, 19:20 Kissa jahdannut koira jumiutui puuhun – palokunnan täytyi pelastaa Palokunta joutuu aika-ajoin pelastamaan puista pulaan joutuneita kissoja. Nyt Yhdysvalloissa
Uutiset 17.12.2019, 21:00 Kenelle nämä pinkit silmälasit kuuluvat? Poliisi pyytää havaintoja Kuopiosta Kuopiolainen pienikokoinen lähiökuppila Mutteri Pub on joutunut jälleen tuhopolton kohteeksi.
Viihdeuutiset 16.12.2019, 7:00 Kokkolan pelastuslaitokselta upea jouluvideo – valoshow paloaseman edustalla Suomessa poliisilla ja pelastuslaitoksella on ollut vuosien varrella tapana julkaista
Viihdeuutiset 13.12.2019, 7:00 Teinityttö työnsi sormensa ostoskärryn ritilään – ei olisi kannattanut Jouluostoksilla käyminen on johtanut yhdysvaltalaisen nuoren tapauksessa yllättäviin ongelmiin. Hänen
Uutiset 11.12.2019, 15:20 Savupiippuun jumiin jäänyt mies pelastettiin – ja pidätettiin heti Kaikki savupiipun kautta joulun alla koteihin yrittävät eivät ole Joulupukkeja.
Uutiset 7.12.2019, 18:00 Kerrostaloasunto sytytettiin Mikkelissä – asuntoon murtauduttiin jo aiemmin Kerrostaloasunnossa oli tahallaan sytytetty tulipalo viime yönä puolen yön jälkeen
Uutiset 6.12.2019, 17:20 Nurmijärven tuhopolttajat jäivät kiinni – vangittuna kaksi aikuista miestä Nurmijärvellä on ollut loppusyksyn aikana neljä tahallaan sytytettyä tulipaloa. Itä-Uudenmaan
Uutiset 5.12.2019, 10:00 Koira laittoi mikroaaltouunin päälle – tuli aiheuttaneeksi tulipalon Toiset koirat pelastavat ihmisiä tulipaloista, toiset puolestaan aiheuttavat niitä. Iso-Britanniassa
Uutiset Viihdeuutiset 30.11.2019, 16:40 Teini unohti avaimen kotiin – juuttui savupiippuun yrittäessään sisään Yhdysvalloissa Joulupukki saapuu ihmisten koteihin savupiipun kautta, mutta erään arizonalaisen
Autot Lifestyle Viihdeuutiset 10.10.2019, 8:00 Tämä video jokaisen nuoren tulee katsoa: ”Se voi säästää ihmishenkiä” Joka vuosi suomalaisia teini-ikäisiä nuoria menehtyy liikenneonnettomuuksissa, jotka johtuvat tavalla
Uutiset 3.10.2019, 19:20 Tuhopolttaja liikkui Rovaniemellä – poliisi pyytää havaintoja Rovaniemellä on palanut monta roskakatosta lyhyen ajan sisään. Ensimmäinen paloi
Uutiset 6.9.2019, 18:00 Lentäjä keskittyi liikaa palon sammuttamiseen – oli törmätä vuoreen Tuhoisia maastopaloja pyritään usein sammuttamaan yläpuolella kiitävien palolentokoneiden avulla. Joskus