Hevisaurus-sotku paisuu edelleen – bändi jatkaa sittenkin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdelehdissä on seurattu jo jonkin aikaa varsin poikkeuksellista riitaa kotimaisen Hevisaurus-suosikkiyhtyeen nimestä. Eilen yhtyeen jäsen Mirka Rantanen ilmoitti suosikkibändin vaihtaneen levy-yhtiötä ja vaihtaneen myös nimekseen Sauruxet. Se ei kuitenkaan ollut koko totuus.

Levy-yhtiö Sony Music tiedotti nimittäin samana päivänä, että Hevisaurus jatkaa normaalisti ja että yhtye on parhailaan tekemässä uutta albumia. Lisäksi Helsingin Linnanmäen Peacockissa saa 20. toukokuuta ensi-iltansa Hevisaurus-yhtyeen musikaali Eläintarhan yövahti, joka on jatkoa Purppuramysteeri-musikaalille.

Staran tänään saamien tietojen mukaan suurin osa alkuperäisestä Hevisaurus-tiimistä jatkaa yhtyeessä normaalisti, kuten myös bändin laulaja Herra Hevisaurus. Hevisaurus-yhtyeeseen jäävät alkuperäisestä kokoonpanosta ainakin Nino Laurenne, Olavi Tikka ja Pasi Heikkilä, joista ensin mainittu on keksinyt yhtyeen nimen ja osan hahmoista.

Käytännössä yhtyeen yksi perustajajäsenistä, Mirka Rantanen, on eronnut yhtyeestä ja perustanut oman uuden Sauruxet-yhtyeensä. Kyse on siis varsin perinteisestä tilanteesta musiikkimaailmassa. Asia on siitä huolimatta paisunut jo myös oikeudenkäynniksi ja tavaramerkkiriidaksi. Äskettäin Vantaan käräjäoikeus takavarikoi yhtyeen esiintymisasut siihen saakka kunnes asia on selvitetty.

Poikkeuksellisen tilanteesta tekee myös se, että Rantanen on edelleen yksi Hevisaurus-tavaramerkin omistavan Helsinki Pump Production -yhtiön osakkaista, eli Rantanen riitelee myös itse osittain omistamansa yhtiön kanssa. Lisäksi hän hakee parhaillaan itselleen tavaramerkkejä yhtyeen hahmoihin. Hakemuksia on vastustettu voimakkaasti. Stara tavoitti tänään langan päähän yhtiön hallituksen puheenjohtajan Mika Jorun. Hän ei kuitenkaan halunnut kommentoida sekavaa riitaa.

– Tää on niin monimutkainen asia. En uskalla kommentoida nyt yhtään, Joru totesi Staralle.

Tilannetta mutkistaa myös viime viikolla jätetty tavaramerkkihakemus, jossa Sony Music hakee yksinoikeutta käyttää Hevisaurus-nimeä esimerkiksi keikoilla ja kiertueilla. Eilen Sony Music kuitenkin myönsi Helsinki Pumpin omistavan kaikki oikeudet yhtyeen nimeen. Hakemus ei kuitenkaan mene läpi, mikäli Hevisaurus-yhtyeen aikaisemman tavaramerkin omistajat niin haluavat, koska Hevisaurus on sekä tavaramerkkilain 2 §:n mukaisesti vakiintunut että tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla laajalti tunnettu tavaramerkki. Staran saamien tietojen mukaan tavaramerkkiä on kuitenkin haettu yhteisymmärryksessä merkinhaltijan kanssa.