Rick and Mortyn käsikirjoittaja auttoi masennuksen hoitamisessa – tietää mistä puhuu

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Amerikkalainen animaatiosarja Rick and Morty kertoo komedian turvin mielisairaasta alkoholistikeksijästä, joka vie nuoren sukulaispoikansa useisiin eri ulottuvuuksiin. Sarjan toisena käsikirjoittajana toimii Dan Harmon, joka on avoimesti kertonut omista mielenterveysongelmistaan.

Nyt Rick and Morty -sarjan fani on pyytänyt käsikirjoittaja Dan Harmonilta apua masennukseensa Twitterissä. Vaikka julkisuuden henkilöt vastaavat aniharvoin faneilleen sosiaalisessa mediassa, päätti 44-vuotias Harmon eritellä erilaisia selviytymiskeinoja yksityiskohtaisesti. Mies ensin painottaa, että masennuksesta kärsivän kannattaa myöntää sairauden olemassa olo ja siitä kärsiminen, Vice uutisoi.

Sen jälkeen hän penää ihmisiltä sen tosiasian tiedostamista, että asetamme itsellemme liikaa paineita. On normaalia, että olo on joskus kehno tai apea. Kannattaa kuitenkin puhua asiasta ja myöntää se. Dan Harmonin mukaan on hyvä myöntää, että masennuksen tunteet ovat aitoja, mutta eivät kuitenkaan edusta todellisuutta. Ne ovat aivojen luomia illuusioita esimerkiksi siitä, että elämä tuntuu merkityksettömältä, vaikka ei todellisuudessa olisikaan sitä.

– Tärkeintä on se, että ei jää yksin, Harmon muistuttaa.

Oh shoot – Now it IS a 'Where's Waldo?' page.

A post shared by Rick and Morty on Adult Swim (@rickandmorty) on