Luonnonvarakeskusen (Luke) tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisissa metsissä on 68 syötävää kasvia. Niiden lisäksi metsissä on lääkekasveja ja puulajeja, jotka tuottavat syötäväksi kelpaavia ainesosia. Erilaiset hakkuut vaikuttavat syötävien kasvien esiintymiseen.

Yleisimmät syötävät lajit ovat tutut valtavarpumme puolukka ja mustikka, joiden marjasadoilla on kaupallisen arvon lisäksi suuri merkitys kotitalouksien ruokapöydissä. Kangasmetsissä yleisesti tavattuja lajeja ovat myös kataja, maitohorsma, variksenmarja ja kanerva. Myös ahomansikka ja vadelma ovat yleisiä lajeja. Niiltä syötäviksi käyvät sekä marjat että lehdet. Suometsissä yleisempiä syötäviä kasvilajeja ovat puolukan ja mustikan lisäksi juolukka ja suomuurain.

Suurimmalla osalla lajeista marjat tai kukat ovat tärkein ihmisen ravinnoksi sopiva kasvinosa. Pehmeävartisilla ruohokasveilla myös koko kasvi voi olla syömäkelpoinen, kuten maitohorsman ja vuohenputken nuoret versot. Lehdet, kukat ja marjat sopivat myös teeyrteiksi ja juomien mausteiksi.

Varsinkin avohakkuut, maanmuokkaus puuston uudistamisen yhteydessä ja suometsien ojitukset mullistavat kasvien elinympäristön perinpohjaisesti. Tutkimuksen mukaan horsma, vadelma ja kanerva viihtyvät aukeilla kasvupaikoilla uudistushakkuiden jälkeen, mutta mustikka ja monet ruoholajit menestyvät vanhojen metsien puolivarjossa.

– Tulosten mukaan eri kasvilajit hyötyvät tai kärsivät metsien käsittelystä eri tavoin. Myös syötävien kasvilajien näkökulmasta olisi tärkeää, että metsien käsittelyssä ja hoidossa käytettäisiin entistä monipuolisemmin eri menetelmiä, Luken tutkija Tähti Pohjanmies tiivistää.

– On mielenkiintoista pohtia, voisiko metsänomistajan ratkaisuja metsikkönsä suhteen ohjata myös tavoite turvata ympäristöä pölyttäjähyönteisille ja saada mustikat ja vadelmat viihtymään vaikkapa kuningatarhillon valmistamista varten, Pohjanmies jatkaa.