Suomen joukkoliikenne kansainvälisen vertailun jumboksi – Helsinki kalleimpien pääkaupunkien joukossa
Elokuvat 13.11.2013, 16:00 Elokuva-arvostelussa Gravity Meksikolaissyntyisen Alfonso Cuarónin ohjaaman Gravityn alussa katsojalle muistutetaan, että 600
Matkailu Viihdeuutiset 25.10.2013, 20:00 Turistit avaruuteen odottamattoman halvalla – huikeat näköalat luvassa Moni haaveilee vielä joskus pääsevänsä matkustamaan avaruuteen, mutta toistaiseksi se
Matkailu Viihdeuutiset 18.10.2013, 22:00 Avaruusmatkalle ensi vuonna – kaupalliset lennot käynnistyvät Kun ennen vanhaan suomalaiset haaveilivat, että pääsisivät edes kerran elämässään
Viihdeuutiset 14.10.2013, 15:00 Jos Kuu olisikin lähempänä Maata? Näin pelottavalta se näyttäisi Kerroimme taannoin YouTubeen julkaistusta animaatiosta, jossa esiteltiin uudenlainen taivaankansi. Kyseisessä
Viihdeuutiset 13.10.2013, 22:00 Uskomaton video: Raketin laukaisu kuvattiin taivaalta käsin – tätä et ole ennen nähnyt Avaruusrakettien laukaisuista on verkossa julkaistu valtava määrä videoita, jotka ovat
Uutiset 13.10.2013, 21:40 NASA: Valtava asteroidi uhkaa ihmiskuntaa Lukemattomat uskonlahkot ovat kautta aikojen huijanneet hyväuskoisilta ihmisiltä omaisuuksia väittämällä
Viihdeuutiset 9.10.2013, 7:00 Pikkutyttöjen päiväuni haluaa avaruuteen – vain Simon Cowell voi auttaa Bisnesmoguli Richard Branson on järjestämässä Virgin Galactic -avaruuslentoa ensi vuodelle.
Viihdeuutiset 7.10.2013, 23:00 Avaruusolut seuraava hittituote? Sisältää meteoriittien kiveä Maailmalta löytyy mitä erikoisempia oluttyyppejä jokaisen makuun. Yhdysvaltalainen panimo on
Viihdeuutiset 28.8.2013, 19:00 NASA kuvasi avaruudesta – tältä auringonpimennys näyttää maapallolla Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA on viime vuosina avautunut nopeasti yleisölle, sillä
Viihdeuutiset 24.8.2013, 16:30 Viinirypäleet lähetettiin avaruuden rajamaille – katso video Olemme kertoneet vuosien varrella useista tapauksista, joissa ihmiset ovat lähettäneet
Viihdeuutiset 21.8.2013, 13:50 Mystinen löytö hautausmaalta – onko tässä alienin pää? Maan alta saattaa aika ajoin löytyä mitä ihmeellisimpiä aarteita, ja
Viihdeuutiset 18.8.2013, 11:30 Menolippu Marsiin – jo 100 000 hakenut mukaan avaruusmatkalle Maapallon naapuriplaneetta Mars on ollut viime aikoina runsaasti otsikoissa Yhdysvaltain
Viihdeuutiset 14.8.2013, 22:30 Jos Saturnus olisi yhtä lähellä kuin Kuu – tältä näyttäisi taivas! Avaruus on aina kiehtonut ihmisiä. Kerroimme hiljattain teoriasta, jonka mukaan
Viihdeuutiset 12.8.2013, 15:00 Hautapaikka avaruudesta – yritys lähettää tuhkat kiertoradalle Kerroimme hiljattain yrityksestä, joka tekee polttohaudattujen ihmisten tuhkista vinyylilevyjä. Toinen
Viihdeuutiset 3.8.2013, 23:00 Viranomaisetkin ymmällään: ”Avaruusolennot tappoivat lehmäni!” Maailmalta kantautuu jatkuvasti uutisia väitetyistöä UFO-havainnoista, jotka eivät liity pelkästään
Viihdeuutiset 26.7.2013, 19:20 Näinkö maapallo pelastetaan tuhoavalta asteroidilta? Amerikkalainen television tiedemies Bill Nye pohtii tuoreella YouTube-videolla, voiko ihmiskunta