Franz Ferdinand levytti Suomessa

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Korson Ankkarockissa viime viikonloppuna esiintynyt skottiyhtye Franz Ferdinand käväisi keikan lisäksi Suomessa myös muilla asioilla. Yhtye nimittäin suuntasi yllättäen myös Suomenlinnassa sijaitsevaan Seawolf-studioon, jossa yhtye äänitti tulevien sinkkujensa b-puolien kappaleita.

Suomenlinna oli yhtyeen mielestä erittäin inspiroiva paikka.

– Meistä oli jännittävää mennä lautalla saarelle, jossa on studio. Paikka on uskomattoman kaunis ja siellä asuu paljon taiteilijoita, joten tunnelma on hieno. Seawolf-studiolla oli rento ja positiivinen fiilis soittaa. Tällaista studio-meininkiä kokee harvoin, joten olisi kiva tulla joskus uudestaan, yhtyeen keulahahmo Alex Kapranos hehkuttaa.

Ankkarockin keikalla kuultiin myös uutta Franz Ferdinand -materiaalia, kuten kappaleet Evil And A Heathen, This Boy ja lokakuussa julkaistavan You Could Have It So Much Better -albumin avausraita The Fallen.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.