Dj Mobster, eli Hermanni Kovalainen, on suhteellisen uusi tulokas kotimaisella artistirintamalla, vaikka mies onkin toiminut jo pitkään dj/tuottajana. Esimerkiksi Palefacen keikkadjnä aiemmin bongattu kyky on nyt julkaisemassa ensimmäistä tuottaja-albumiaan.
Still In Charge -single on yllättävän tarttuva hiphop-raita, jossa vierailevat Paleface ja Redrama. Se on samalla ensimmäinen lohkaisu albumilta, jossa tulee vierailemaan useita koti- ja ulkomaisia alan tähtiä.
Biisin aloittava filli on lainattu Tone Locin legendaarisesta Wild Thing -hitistä, ja se nostaakin tunnelman nopeasti kattoon. Ensimmäisenä mikrofonin varressa kuultava Paleface toimii myös tuttuun tapaan todella hyvin. Taustalla biitti rullaa tasaisen yksinkertaisesti, mutta tyylillä. Taustan huilusoundi tuo tyylikkyydessään mieleen DJBB:n tuotokset.
Loppuosan aloittava scratch-soolo tuo ripauksen old schoolia, sillä nykyään vallalla olevassa hiphopissa tuollaiset soolot eivät ole ainakaan liian yleisiä. Kertosäkeessä mennään puolestaan kovaa ja tyylikkäästi. Kundien vokaalit sopivat mainiosti kimppaan ja melodiakin toimii kiitettävästi. Dj Mobster saa takuulla artistiuransa hyvin käyntiin tällä singlellä.
HUOM! Tämä single on ladattavissa ilmaiseksi perjantaihin 29. syyskuuta saakka Stara.fi sivustolta!
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää
Maailmalta löytyy seksuaalisia poikkeuksia ja taipumuksia joka lähtöön, ja ihmisiä on esimerkiksi mennyt naimisiin niin hevosten ja koirien kuin talojen ja autojenkin kanssa. Nyt eräs amerikkalainen nuori mies lukeutuu viimeksi mainittuun joukkoon, sillä hän harrastaa seksiä autonsa kanssa. » Lue lisää
Brasilialainen Sheyla Hershey paisutti rintavarustustaan keinotekoisesti vuoden 2009 alkupuolella siinä määrin, että hänen virallinen kuppikokonsa oli parhaimmillaan huimat 38KKK, mikä oli maailmanennätys. Nyt jättirinnat ovat lehtitietojen mukaan pelastaneet hänen henkensä. » Lue lisää
Kerroimme aiemmin tänään kuinka Suomen Idols-ohjelmasta eräs 16-vuotias teinityttö lähti kesken kaiken kotiin, kun kilpailun paineet kävivät liian suuriksi. Samaan aikaan myös Yhdysvalloissa on käynnissä American Idol -tuotantokausi, ja siellä on tapahtunut nolo välikohtaus. » Lue lisää
Suomen kuluvan vuoden Idols-tuotantokausi eteni eilen televisioruuduissa Teatteriviikonlopun ensimmäiseen lähetykseen. Samalla ohjelmassa nähtiin yllätyskäänne, kun eräs lupaava nuori laulajatähti päätti jättää kisan vapaaehtoisesti kesken. » Lue lisää
Amerikkalainen Arianny Celeste on saanut viime aikoina jalkansa oven väliin maailman viihdelehdissä. Hän poseerasi vuosi sitten Maxim-lehden kannessa saatuaan nimityksen UFC Octagon Girliksi. Sittemmin Seksikkäin kehätyttö -voittaja poseerasi alastonkuvissa Playboy-lehdessä. » Lue lisää
Kotimainen hiphop-duo Setä Tamu ja Kuningas Pähkinä on työstänyt laadukasta materiaalia jo 90-luvun loppupuolelta saakka. Useista albumeista huolimatta lopullinen läpimurto on vielä antanut odottaa itseään, mutta alan piirissä miesten musiikki ja livekeikat ovat saaneet jo kulttisuosion. » Lue lisää
Suomalaisen Iron Sky -elokuvan ensi-iltaa juhlittiin tällä viikolla näyttävästi Berliinin elokuvafestivaaleilla, jossa se osoittautui yhdeksi suosituimmista elokuvista. Kovasti odotetun leffan traileri julkaistiin eilen, ja sen menestys on ollut valtaisa ympäri maailmaa. » Lue lisää
Koulujen opettajien ja oppilaiden välisistä suhteista on viime aikoina kohuttu runsaasti ympäri maailmaa, mutta nyt Kanadassa on paljastunut erikoislaatuinen tapaus. Siinä naisopettaja on hyllytetty tämän suihkutettua hajunsyöjää mielestään kalalta haisseen oppilaan päälle. » Lue lisää