bigbrother.jpg

BB-talossa piimäpalloja päin pläsiä!

Big Brother · Stara.fi · Asiasanat:

Big Brother -talossa slummilaiset saivat eilen kauhoa tuntikausia vettä talon tehtäväalueella viikon ensimmäisessä nimeämistehtävässä. Hetki sitten heille annettiin uusi tehtävä.

Tämän päivän nimeämistehtävänä on “Piimää päin pläsiä”. Tehtävässä slummilaiset ansaitsevat elintarvikkeita osumalla niihin piimällä täytetyillä ilmapalloilla. Tehtäväalueella on maalitaulu, jonka hyllyillä on elintarviketuotteita. Kukin slummin asukas heittää vuorollaan kolme piimällä täytettyä ilmapalloa. Asukkaat saavat pudotetut tuotteet.

Kahden slummin asukkaan on koko ajan oltava asettautuneena maalitaulun taakse kasvot heittäjään päin siten, että pää on puoliksi ulkona tarkoitusta varten tehdystä aukosta. Jokaisen slummin asukkaan on oltava maalitauluna ainakin kerran.

- Muistakaa, että piimä on hyvää iholle ja hiuksille, BB-Kätlin muistutti kilpailijoita.

Kommentoi ja keskustele

Uusimmat artikkelit

Näin Yhdysvalloissa: Rattijuopolle 45 vuoden vankeustuomio!

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Rattijuoppojen määrä lisääntyy Suomessakin jälleen kesän kynnyksellä, ja juovuksissa ratin taakse istuvat aiheuttavat tulevanakin kesänä todennäköisesti useita kuolonuhreja. Nyt Yhdysvaltojen Texasissa erään toistuvasti juovuksissa ajaneen miehen kerrotaan saaneen kymmenien vuosien vankeustuomion.

uniikki

Uniikki julkaisee uuden albumin

Viihdeuutiset · Stara.fi · Asiasanat:

Kotimainen hiphop-tähti Uniikki julkaisee kesäksi uuden levyn. 6. kesäkuuta julkaistava Kiitorata-albumi onkin Uniikin mukaan fiilismusiikkia kesään. Tuotannossa on käytetty paljon sämplejä ja biiseissä laulukertosäkeitä.

Kolmen nuoren ryhmäseksi päättyi karusti

Ohhoh! · Anna Poikkimäki

Seksuaalisuudella on tunnetusti erilaisia ulottuvuuksia, ja ihmisten mieltymykset ovat jokaisen omia makuasioita. Erikoiset leikit saattavat vaatia etukäteen keskustelua, jotta vältytään vaikeilta tilanteilta.

Kolmevuotias kantoi päiväkotiin repullisen huumeita

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Huumeiden salakuljettajien tiedetään keksivän hulluja tapoja, joilla saada huumeet kuljetettua jäämättä kiinni. Jotkut huumediilerit käyttävät apunaan muun muuassa lapsia. Nyt eräs kannabista poltteleva mies on tuomittu vankilaan, koska tämä oli piilottanut huumeitaan kolmevuotiaan pojan koulureppuun.