Poptähti Katy Perry nähtiin viime viikolla juontamassa MTV Europe Music Awards -gaalaa Berliinissä. Jo toistamiseen tapahtuman juontajana toiminut rintava poppari hoiti homman tyylikkäästi ja esiintyikin ohjelman aikana useissa eri asuissa.
Yksi asuista oli tehdä kuitenkin tepposet ja paljastaa hieman odotettua enemmän laulajan intiimeistä ruumiinosista. Katy Perry teki juontoja nimittäin myös trapetsikeinusta, ja tuolloin hänen valkoisen pukunsa yläosa yllättäen valahti hieman turhan alas.
Poppari huomasi kuitenkin tilanteen ajoissa ja sai estettyä rintansa esittelyn miljoonille televisiokatsojille. Katso kuvat tästä ja video tästä. Topin nostelu ei kuitenkaan kovin paljoa peittänyt, sillä neitokaisen valkoisen asun yläosa oli joka tapauksessa osittain läpinäkyvää materiaalia.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Katy Perry tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.