Kuinka monta turhaa julkkista mahtuu Mini-autoon?

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Britannian Big Brother -ohjelmassa käynnistyi eilen uusi tuotantokausi, jossa kilpailijat ovat julkkiksia. Tuotantoyhtiö joutui kuitenkin ongelmiin, kun monet kutsutuista peruivat tai joutuivat perumaan osallistumisensa. Näin ollen mukaan haalittiin viimeiseen saakka muiden muassa takavuosien B-sarjan tähtiä.

Brittilehdet ovat kuitenkin nimenneet Big Brother -asukkaat jo C-luokan tähdiksi. Eilen he saivat ensitöikseen tehtäväkseen ahtaa pieneen Mini-henkilöautoon mahdollisimman monta asukasta. Talon tehtäväalueelle oli ajettu kirkkaanpunainen Mini, jonne asukkaat yrittivät mahtua. Katso kuvat tästä.

Big Brother -kauden julkkisversion asukkaat selvisivät myös tuotantoyhtiölle vasta viime tingassa, sillä edes samana aamuna kaikkien asukkaiden henkilöllisyydestä ei ollut vielä tietoa. Viime hetkellä mukaan tulivat muiden muassa takavuosien r&b-tähti Sisqo, ruotsalaispoppari Basshunter ja brittilaulaja Lady Sovereign.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.