Lukuisat viihdelehdet ympäri maailmaa – ja myös Suomessa – ovat tänään uutisoineet, että supertähti Alicia Keys olisi astellut alttarille miesystävänsä kanssa. Hääväitteet saivat alkunsa Us Weekly -lehden julkaisemasta artikkelista, jossa häistä kerrottiin.
Nyt lehti on kuitenkin vetänyt uutisen takaisin. Us Weekly kertoo parhaillaan verkkosivuillaan, että Alicia Keys ei ole mennyt naimisiin. Lehti kertoo kohu-uutisen joutuneen verkkosivustolle teknisen vian takia ja pahoittelee tapahtunutta.
Tilanne on varsin mielenkiintoinen myös siksi, että sitkeiden huhujen mukaan Alicia Keys olisi tosiaan marssimassa alttarille tänä viikonloppuna. Yksi mahdollisuuksista on, että laulajatähti oli sopinut julkistavansa onnellisen perheuutisen ensimmäisenä juuri Us Weekly -lehden kautta, mutta uutinen vuoti vahingossa verkkosivuille päivää tai paria liian aikaisin.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Alicia Keys tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.