Suosikkiyhtyettä syytetään plagioinnista

Viihdeuutiset Toimittaja:

Huippusuosittu amerikkalainen pop-yhtye Black Eyed Peas on niittänyt viime vuosina suurta menestystä niin hittilistoilla kuin radioaalloillakin. Nyt yhtye on kuitenkin joutunut plagiaattiväitteiden kohteeksi.

Texasilainen musiikintekijä Bryan Pringle väittää nimittäin parhaillaan, että Black Eyed Peasin taannoinen hittikappale I Gotta Feeling perustuu erääseen hänen kappaleeseensa. Pringle jätti viime torstaina haastehakemuksen Los Angelesin tuomioistuimeen, ja siinä hän väittää hittikappaleen perustuvat Take A Dive -kappaleeseensa.

Take A Dive on julkaistu vuonna 1998 ja se toimitettiin aikoinaan demona Interscope Records -yhtiölle ja monille muille levy-yhtiöille. Suosikkiyhtyeen kappale on Bryan Pringlen mukaan huomattavilta osiltaan samanlainen hänen kappaleensa kanssa. Asiaa käsitellään tulevaisuudessa siis oikeudessa. Black Eyed Peas on ollut vastaavien syytösten kohteena aiemminkin.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.