MM-kisahitin esittäjän henkilöllisyys paljastui Kauppatorilla

Viihdeuutiset Toimittaja:

Suomen jääkiekkojoukkueen eilisissä voitonjuhlissa Helsingin Kauppatorilla nähtiin useita suosittuja kotimaisia esiintyjiä, jotka olivat joukkueen valitsemia. Esiintymislavalle nousi myös huippusuosioon nousseen Poika (saunoo) -kisabiisin esittäjä Poju.

Miehen noustessa lavalle selvisi valtavalle juhlayleisölle ja televisiokatsojille, että kyseessä oli jo vanhastaan tuttu kasvo. Poju on nimittäin Pari Heinonen, joka toimi taannoin pitkään Hausmylly-yhtyeen keulahahmona. Hausmyllyyn hän liittyi vuonna 2007 yhtyeen miehistönvaihdosten seurauksena.

Poju-lempinimeä Heinonen on käyttänyt jo pitkään, joten se oli luonnollinen valinta soolouran artistinimeksi. Hieman vanhempi yleisö voi muistaa, että Heinonen toimi 90-luvun alkupuolella myös Funkykarkurit-yhtyeen laulajana.

Poju Pasi Heinonen

Poju Pasi Heinonen

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.