Viihdeuutiset 4.6.2015, 12:00 Tiikeri ja koira ystävystyivät – erottamattomat kaverukset Etelä-Afrikassa villieläinten suojelualueella kahdesta suloisesta pennusta on tullut erottamattomat kaverukset.
Viihdeuutiset 4.6.2015, 10:00 Kenguru kuritti pehmolelua – näky kuin vapaaottelun kehästä Kerroimme viime viikolla australialaista kyllä terrorisoivasta suurikokoisesta uroskengurusta, jonka lihakset
Autot 4.6.2015, 9:00 Maailman suurin moottoripyörä? Kokoa kuin kuorma-autolla Parhaillaan sosiaalisessa mediassa leviää kulovalkean tavoin video, jossa nähdään mahdollisesti
Viihdeuutiset 3.6.2015, 23:00 Rita Ora riisuu uudella musiikkivideolla Kosovolaistaustainen brittilaulajatar Rita Ora on tehnyt jo parin vuoden ajan
Viihdeuutiset 3.6.2015, 22:30 Koira pääsi eläinkauppaan – riemulla ei ollut rajaa Koiranomistajat kaipaavat välillä lemmikilleen hoitopaikkaa, jos he joutuvat olemaan pidempia
Viihdeuutiset 3.6.2015, 22:00 Odotettu Fallout 4 -pelin traileri julkaistiin! Vuonna 1997 julkaistu Fallout heitti pc-pelaajat selviytymään ydintuhon jälkeiseen maailmaan.
Viihdeuutiset 3.6.2015, 18:30 Pulu livahti asuntoon – muni paistinpannulle! Norjan pääkaupungissa sattui erikoinen tilanne, kun mies yllätti asuntonsa keittiöstä
Viihdeuutiset 3.6.2015, 17:00 Känniääliö yritti tuhota poliisiautoa – säälittävä yritys pieleen Eräs humalainen mies päätti hauskan illan jälkeen tehdä aamun pikkutunneilla
Viihdeuutiset 3.6.2015, 16:30 Roolit vaihtuivat metsässä – metsästäjästä tulikin saalistettava Yhdysvaltalainen mies oli lähtenyt villikalkkunajahtiin läheiseen metsään. Kalkkunoita metsästäessä miehen
Ruoka 3.6.2015, 14:00 Japanilaisnainen söi kerralla kolme kiloa nuudelia Amerikkalaisissa ruokaennätyksiä kuvaavissa videoissa suurikokoisten ja runsaskaloristen annosten nauttijat ovat
Viihdeuutiset 3.6.2015, 13:30 5-vuotiasta tyttöä kiusattiin – moottoripyöräjengi riensi apuun Viisivuotias kehitysvammainen tyttö on joutunut naapuruston lapsien silmätikuksi. Albuquerquelainen tyttö
Viihdeuutiset 3.6.2015, 8:30 Jenkkipilailija iski Duudson-Jarppiin – tätä sotkua et haluaisi siivota Maailman tunnetuimpiin nettipilailijoihin lukeutuva Roman Atwood käväisi taannoin Duudsonien vieraana
Viihdeuutiset 2.6.2015, 22:30 Mies hankki 11 000 marmorikuulaa – tulos vailla vertaa Monet ovat rakentaneet lapsena näyttäviä ratoja ja liukumäkiä marmorikuuliaan varten.
Viihdeuutiset 2.6.2015, 21:00 BMW-kuskin järjetön tieraivo videolle – toivottavasti häkki heilahtaa! Samuel Ayers -niminen mies oli tavalliseen tapaansa menossa moottoripyörällä töihin.
Ruoka 2.6.2015, 20:30 Ruokakojun erikoisuus: ”18 senttinen penis punaviinikastikkeella” Sukupuolielinten muotoisiin makeisiin ja muihin elintarvikkeisiin voi törmätä Suomessa lähinnä
Viihdeuutiset 2.6.2015, 19:30 Rysän päältä kiinni! Kansanedustaja katseli pornoa parlamentissa Ei ole harvinaista, että kotoisat poliitikkomme nousevat otsikoihin seksiin liittyvien