Uutisoimme eilen kuinka hiphop-artisti Chris Brown olisi kertonut ettei hän muista hakanneensa silloista tyttöystäväänsä Rihannaa. Kyse oli CNN-uutiskanavan julkaisemasta ennakkomateriaalista keskiviikkona esitettävästä haastattelusta.
Uutinen levisi nopeasti lehtiin ympäri maailmaa, mutta nyt Chris Brown syyttää uutiskanavaa huijaamisesta. Kyseinen ennakkoon julkaistu ote haastattelusta oli hänen mukaansa irrotettu asiayhteydestä ja antaa siten väärän kuvan hänen vastauksestaan.
Haastattelija Larry Kingin väitetään kysyneen samaa asiaa kyllästymiseen saakka, jotta he saisivat raflaavan vastauksen. Brown kertoi asiasta eilen julkaisemassaan tiedotteessa. Sen mukaan totuus selviää kun koko haastattelu esitetään televisiossa keskiviikkona.
- Ensimmäiset neljä kertaa annoin saman vastauksen. Että minusta ei ole asianmukaista puhua tuon illan tapahtumista. Sanoin, ettei se ole reilua minua eikä ainakaan Rihannaa kohtaan. Viidennellä kerralla vastasin eri tavalla. Kun minulta kysyttiin “Muistatko tehneesi sitä?” vastasin “En”, Chris Brown toteaa tiedotteessaan.
- Tottakai muistan kaiken mitä tapahtui. Myös äitini kertoi useita kertoja haastattelun aikana, että menin heti sen jälkeen hänen luokseen ja kerroin kaiken.
Poptähti Katy Perryn avioerohuhut saivat taannoin vahvistuksen, kun laulajan aviomies Russell Brand haki avioeroa. Sen jälkeen Perry muun muuassa heitti koomikkomiehensä ulos pariskunnan kuuden miljoonan dollarin ökykartanosta. » Lue lisää
Suorissa televisiolähetyksissä voi tunnetusti tapahtua lähes mitä tahansa. Viime vuonna verkossa julkaistiin muun muuassa video KEYC Minnesota -televiokanavan uutisankkurista, joka juonsi uutiset takellellen lääketokkurassa. » Lue lisää
Massiivinen Stand Up Kiertue 2012 käynnistyy tänään. Komediakiertue järjestetään tänä vuonna jo neljättä kertaa. Nyt kiertueella esiintyvät Jacke Björklund, Marko Kämäräinen ja Joni Koivuniemi. Vuosina 2009 – 2011 kiertue on saanut yli 50.000 katsojaa eri puolilla Suomea. » Lue lisää
Laulajatähti Adele on ollut pitkään tauolla, sillä hänen äänihuulistaan leikattiin taannoin hyvälaatuinen kasvain. Supertähdeksi 21-albumillaan noussut Adele kuvattiin sairaslomansa jälkeen selvästi hoikentuneena. » Lue lisää
Maailman tunnetuin showpainija, eli wrestling-tähti Terry “Hulk Hogan” Bollea koki taannoin riitaisen avioeron, kun vaimo löysi rinnalleen 19-vuotiaan teinipojan. Eron jälkeen Hogan kertoi harkinneensa itsemurhaa ja kertoi eron maksaneen hänelle yli seitsemän miljoonaa dollaria. » Lue lisää
Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA ja samalla koko ihmiskunta on ollut jo vuosikymmenien ajan kovin kiinnostunut Marsista ja sen olosuhteista mahdollista elämää ajatellen. Ensimmäinen ihmisen lähettämä luotain Spirit laskeutuikin sinne menestyksekkäästi vuonna 2004. » Lue lisää
Vanhan sanonnan mukaan tekevälle sattuu, mutta tällaiset sanonnat tuskin auttavat siinä tilanteessa, kun ammatinharjoittajalle on sattunut jotain todella noloa. Esimerkiksi silloin, kun mallikaunottarelta on paljastunut molemmat rinnat catwalkilla ammattilaisyleisön edessä. » Lue lisää
Lapsitähtenä valtavaan suosioon aikoinaan Stand By Me – Viimeinen kesä sekä The Lost Boys -elokuvien tähtenä noussut Corey Feldman on ollut otsikoissa lähinnä negatiivisissa merkeissä. Hän paljasti taannoin joutuneensa pedofiilien uhriksi viihdebisneksen pyörteissä ja lupasi paljastaa aikanaan myös tekijän. » Lue lisää
Skotlannissa on jo vuosikymmenten ajan ihmetelty sikäläisessä järvessä mahdollisesti asustavaa Loch Nessin hirviötä. Siitä ei tosin ole vieläkään saatu varmaa havaintoa. Nyt Islannissa on kuvattu hieman samankaltainen ilmiö, jolle ei ole saatu vielä selitystä. » Lue lisää
Ystävänpäivä lähestyy jo kovaa vauhtia, ja parhaillaan miljoonat ihmiset pohtivat kuumeisesti lahjaideita ystävilleen ja rakkailleen. Nyt Britanniassa on kehitetty yksi mahdollinen lahjaidea, mutta sen saaminen Suomessa onkin sitten jo toinen juttu. » Lue lisää