Harry Potter seuraa Avataria – Tylypahka 3D-versiona

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin elokuvasarjoihin lukeutuvat Harry Potter -elokuvat on tähän saakka nähty perinteisinä kaksiulotteisina elokuvina, mutta alati kasvava 3D-buumi on nyt laajentumassa myös Tylypahkaan.

Uutistoimisto Reuters kertoi tänään, että elokuvayhtiö Warner Bros. aikoo julkaista seuraavat kaksi Potter-elokuvaa kolmiulotteisena, koska kaikkien aikojen tuottoisin elokuva Avatar on raivannut tälle elokuvamuodolle tietä. Kolmiulotteisuus on elokuvastudioille hyvä tapa saada aikaisempaa suurempi tuotto katsojaa kohti, kuten Avatarin jättituotoista on voitu huomata.

Uutistoimiston mukaan jo tehtyjä elokuvia työstetään nyt kovaa vauhtia 3D-muotoon ja valmiita tuotoksia onkin jo testattu Hollywoodissa. Yhden elokuvan muuttaminen maksaa muutaman miljoonan. Yksi testatuista elokuvista on ollut Titaanien taistelu, jonka uudelleenfilmatisointi saa ensi-iltansa tänä vuonna.

Myös tulevat Potterit seuraavat samoilla jäljillä, sillä Harry Potter ja kuoleman varjelukset aiotaan saattaa valkokankaalle myös 3D-muodossa. Kuoleman varjelusten ensimmäinen osa saa tämän hetken tietojen mukaan ensi-iltansa 19. marraskuuta ja toinen osa 15. heinäkuuta 2011.