Cesar Millan käyttää laittomia keinoja – hittisarjaa sensuroidaan Suomessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomenkin televisiossa erityisesti koiraihmisten suureen suosioon noussut Koirakuiskaaja-ohjelman tähti Cesar Millan on joutunut Suomen vierailunsa vuoksi kohun keskiöön. Suosikkiohjelmasta on nimittäin paljastunut seikkoja, jotka eivät aiemmin olleet suomalaisten katsojien tiedossa.

Eilen Voice nimittäin paljasti ensimmäisenä, että ohjelman Suomessa esitettävää versiota sensuroidaan huomattavasti ennen jaksojen esittämistä televisiossa. Todellisuudessa Koirakuiskaaja käyttää koulutuksessaan myös Suomessa kiellettyjä piikki- ja sähköpantoja. Välineiden laittomuuden vuoksi kohtaukset leikataan pois Suomessa esitettävistä jaksoista. Liv-kanavan kanavapäällikkö Katja Santala vahvisti tiedot Iltalehdelle. Tänään sosiaalisissa medioissa on käyty asiasta kiivasta sanavaihtoa puolesta ja vastaan.

Huippusuositussa televisio-ohjelmassa Millan kuntouttaa muiden ihmisten ongelmakoiria. Millan erosi taannoin vaimostaan 16 vuoden avioliiton jälkeen. Ex-pariskunnalla on 14- ja 9-vuotiaat pojat, joille he hakivat yhteishuoltajuutta.

Emmy-palkittua Koirakuiskaaja-sarjaa esittää Suomessa Liv-kanava. Ohjelmasta on tähän mennessä tehty kuusi tuotantokautta ja sitä esitetään peräti 80 maassa. Millanin koirakirjat ovat kaikki olleet myyntimenestyksiä ja Wall Street Journal -lehden mukaan puolet amerikkalaisista tunnistaa Millanin. Häntä voidaan siis pitää suuren luokan julkkistähtenä.