Nainen, 25 prosenttia miehistä valehtelee tästä seksin aikana

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Toiset saattavat turvautua vilunkipeliin saadakseen himoitsemansa ihmisen kanssaan sänkyyn. Kohdetta imarrellaan, liehitellään ja hänelle luvataan maat ja taivaat. Tämänkaltaista käyttäytymistä on havaittavissa molemmissa sukupuolissa.

Nyt kuitenkin on tehty tutkimus, jonka mukaan neljäsosa miehistä valehtelee sängyssä ainakin yhdessä asiassa. Australialaisen tutkimuksen mukaan 25 prosenttia miehistä sanoo naiselle rakastavansa häntä, vaikka eivät oikeasti edes tarkoita sitä. Naisista vain 6,1 prosenttia sortuu samaan seksiä ennen, aikana tai sen jälkimainingeissa, Msn Living uutisoi.

Naiset eivät ole sängyssä kuitenkaan sen rehellisempiä. Olemme muun muassa uutisoineet siitä, että neitokaiset saattavat valehdella kuukautisistaan, kehua miestä unelmiensa rakastajaksi tai teeskennellä orgasmeja. Rakkaudella leikkiminen on kuitenkin monien mielestä eniten satuttavaa toimintaa.

Uusimmat