Mariah Careyn yllättävä paljastus – lauloi unohdetun rockyhtyeen levyllä 90-luvulla

Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja

Popdiiva Mariah Carey tunnetaan parhaiten R&B-tyylisestä musiikistaan, mutta tähti on aikoinaan kokeillut siipiään myös vaihtoehtorockin parissa. Tähti teki yllättävän paljastuksen Twitterissä.

Mariah Carey kertoi olleensa mukana Chick-nimisen yhtyeen levyllä samoihin aikoihin, kun hän nauhoitti Daydream-sooloalbumiaan. Careyn laulua kuullaan Chickin Someone’s Ugly Daughter -levyllä. Tähti kertoo halunneensa saada vaihtelua popimagostaan ja tehdä vihaista ja angstista, grungehtavaa ja punk-henkistä musiikkia jota monet valkoiset naislaulajat tekivät 1990-luvulla.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Mariah Careyn edustajat ovat sittemmin vahvistaneet Pitchfork-sivustolle tähden toimineen kirjoittajana, tuottajana ja taustalaulajana Chickin Someone’s Ugly Daughter -levyn lähes kaikissa kappaleissa. Chick-yhtyeen albumia ei löydy suoratoistopalveluista, mutta osa sen kappaleista on kuultavissa Youtubessa.

 

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.