Viihdeuutiset 31.10.2014, 14:30 Isäpuoli taikoi pojan pyörätuolista huikeat Halloween-alukset Moni lapsi odottaa Halloweenin karkkikierrosta kuin kuuta nousevaa. Jotta kierrokselta
Viihdeuutiset 30.10.2014, 11:30 Tätä purkka-automaattia ei kannata näyttää lapsille – voi viedä yöunet Lokakuun lopulla vietettävä Halloween on saanut kauhuintoilijat teroittamaan kyntensä ja
Viihdeuutiset 28.10.2014, 15:00 Halloweenin hittiasut: ”Ebola, tupakantumppilapsi, kannabislapsi, pappikoira….” Halloween-juhlaa vietetään parhaillaan Yhdysvalloissa laajasti. Erilaisia Halloween-bileitä ja naamiaisia on
Viihdeuutiset 26.10.2014, 18:00 Varkaille kelpaa kaikki, mutta tämä meni jo melko pitkälle Lain kaidalta tieltä poikenneet henkilöt varastavat kaiken minkä käsiinsä saavat.
Viihdeuutiset 25.10.2014, 23:00 Spiritistinen istunto päättyi kauhunhuutoihin Halloweenin kunniaksi on julkaistu netissä pilailuvideo, jossa meedio pelottelee nuoria
Uutiset 19.10.2014, 21:30 Moottorisahamurhaaja iski Halloween-pilassa – videosta tuli valtava hitti Lähestyvä Halloween on saanut myös YouTubessa käytännön piloja julkaisevat tavallista
Viihdeuutiset 19.10.2014, 18:30 Hervottoman hauska naamiaisasu lapselle – ei voi katsoa nauramatta Lähestyvä Halloween on saanut aikaan sen, että miljoonat ihmiset pohtivat
Viihdeuutiset 15.10.2014, 10:30 Karmaiseva Halloween-laite kotiovelle – vähemmästäkin löysät housuun Halloween lähestyy jo kovaa vauhtia, ja erityisesti Yhdysvalloissa suosittu juhla
Viihdeuutiset 14.10.2014, 10:30 Pelottava näky: Kurpitsalle kasvatettiin Frankensteinin kasvot Halloween lähestyy koko ajan, ja samalla teemaan liittyvät tuotteet ovat
Viihdeuutiset 13.10.2014, 17:30 NASA julkaisi upean kuvan: Aurinko aloitti Halloweenin vieton? Halloweenin tunnetuin symboli lienee oranssi kurpitsalyhty Jack O’Lantern. Irvistävä kurpitsa
Viihdeuutiset 11.10.2014, 12:00 Televisioevankelista: Halloween demonien juhla – muokattava kristinuskoon sopivaksi! Yksi Yhdysvaltojen kuuluisimmista televisioevankelistoista on miljoonaomaisuuden työllään saavuttanut Marion Gordon
Viihdeuutiset 10.10.2014, 20:30 Tämäkin vielä: Taipunut iPhone Halloweenin naamiaisasuna Kukaan ei varmasti enää muista vastikään markkinoille tulleen iPhone 6
Ruoka 5.10.2014, 17:00 Suunnitelmissa halloween-illallinen? Karmaisevat cocktail-tikut illan teemaan Elävät kuolleet, eli zombiet, ovat nykyään entistä suositumpi aihe elokuvissa,
Viihdeuutiset 16.9.2014, 22:30 Tyttären käytännön pila videolle – äiti järkyttyi pahemman kerran Pian ympäri maailmaa vietetään jälleen Halloweenia, jolloin kaikenikäiset ihmiset pukeutuvat
Viihdeuutiset 9.11.2013, 18:30 Pikkupojan naamiaisasu pahasti pieleen – mitä ihmettä äiti ajatteli? Halloweenin yksi tarkoitus on pukeutua naamiaisasuun, joka on samalla pelottava,
Viihdeuutiset 8.11.2013, 22:00 Tulli löysi kurpitsoista huumaavan yllätyksen Huumeiden salakuljettajat keksivät kerta toisensa jälkeen mitä uskomattomampia keinoja laittomien