Uutiset Viihdeuutiset 29.3.2018, 13:30 Kana elänyt jo yli viikon ilman päätään Mikäli joku juoksee hädissään ja kiireellä ympäriinsä, hänestä voidaan sanoa,
Viihdeuutiset 29.3.2018, 13:00 Tutkimus vahvisti: Konserteissa käyminen pidentää elinikää! Yhdistyneessä kuningaskunnassa maan suurimpia konserttiareenoita omistava O2-yhtiö on selvittänyt Goldsmithin
Viihdeuutiset 29.3.2018, 12:00 Mies oli vessassa isolla hädällä – vieras poika ryömi oven alta juttelemaan Lukittu vessan ovi on merkki siitä, että vessa on varattu
Viihdeuutiset 29.3.2018, 11:30 Megan Fox esitteli upean alusasunsa – yhä seksikkäin Hollywood-tähti? Hollywood-tähti Megan Fox on ollut viime vuosina harvinainen näky valkokankaalla.
Viihdeuutiset 29.3.2018, 10:30 Michael Monroe palkittiin parhaana kansainvälisenä artistina Legendaarisen suomalaisen rockyhtye Hanoi Rocksin keulahahmo Michael Monroe on saanut
Viihdeuutiset 29.3.2018, 10:00 Amanda Harkimolla vain häviävän pienet stringit jalassa Realityjulkkis Amanda Harkimo nähtiin taannoin televisiossa Martina ja hengenpelastajat -ohjelmasarjassa,
Viihdeuutiset 29.3.2018, 9:10 Ti-Ti Nallen talo muuttaa Lempäälän Ideaparkiin – jatkossa auki ympäri vuoden Suomalaislapsia jo 30 vuotta ihastuttanut Riita Korpela ja Ti-Ti Nalleperhe
Terveys Viihdeuutiset 29.3.2018, 9:00 Mies tarvitsee orgasmin 20 kertaa kuukaudessa – eturauhassyövän riski laskee huomattavasti Miehet voivat madaltaa eturauhassyövän riskiä harrastamalla seksiä ja masturboimalla. Daily
Viihdeuutiset 29.3.2018, 8:30 Sampo Kaulanen selvisi Filippiinien viidakoista, mutta nyt iski influenssa: ”Pitäskö mun tehä testamentti?” Suomen suosituin kyläkauppias Sampo Kaulanen nähdään parhaillaan televisiossa Selviytyjät-ohjelmassa, jossa
Viihdeuutiset 28.3.2018, 22:30 Sammakko matkusti 6 760 kilometriä banaanien mukana Banaanien ja muiden hedelmien mukana kantautuu toisinaan eksoottisia eläimiä. Tuoreen
Viihdeuutiset 28.3.2018, 22:00 Kissasta löytyi twerkkausnappula – näin kävi kun siitä painettiin Twerkkaaminen on tanssilajina todella huomiota herättävää takapuolen heiluttamista, joka ei
Lifestyle Viihdeuutiset 28.3.2018, 21:30 Twilight-näyttelijä tekee romuelektroniikasta kultaa – tuottoisa bisnes! 29-vuotias näyttelijä Nikki Reed tunnetaan erityisesti hänen roolistaan Twilight-elokuvasarjassa. Nainen
Viihdeuutiset 28.3.2018, 21:00 Hurja väite: Näyttelijä puri huumepäissään Beyoncea kasvoihin! Koomikko Tiffany Haddish on paljastanut erikoisen väitteen poptähti Beyonceen liittyen.
Lux Ruoka Viihdeuutiset 28.3.2018, 20:30 Kaikkien aikojen kallein konjakkipaukku – maksoi yli 11 400 euroa! Laadukkaasta konjakista saa maksaa, mutta harvemmin samanlaisia hintoja kuin taannoin
Viihdeuutiset 28.3.2018, 20:00 Asutko härskissä paikassa? Pornhub tarjoaa sinulle ilmaisen jäsenyyden Maailma on täynnä härskiltä ja kaksimieliseltä kuulostavia paikannimiä. Pelkästään Suomesta
Viihdeuutiset 28.3.2018, 19:30 Christina Aguilera meikittömänä – tunnistatko supertähden? Jo 20 vuotta aktiivisesti musiikkia tehnyt Christina Aguilera on esiintynyt