Viihdeuutiset 13.6.2015, 20:30 WC oli tukossa – järkyttävä näky ilmestyi pönttöön Ihmisiä pelotellaan monilla tarinoilla, joiden mukaan heidän vessanpöntöstään voi esimerkiksi
Viihdeuutiset 13.6.2015, 17:30 Pysäyttävä imitaattori! Et usko näitä ihmisen ääniksi Monen mielestä voi olla hauskaa imitoida ja matkia toisten ihmisten
Viihdeuutiset 13.6.2015, 17:00 Asukas löysi kaksi ihastuttavaa vierasta terassin varjosta Aurinkoinen ja helteinen sää oli houkutellut perheenjäsenet takapihalle viettämään päiväänsä.
Viihdeuutiset 13.6.2015, 16:30 Uroskoiran seksisessio ei mennyt ihan maaliin Nuorelle ja viriilille uroskoiralle oli tarjoutunut harvinainen tilaisuus naaraskoiran kanssa.
Viihdeuutiset 13.6.2015, 16:00 Autoilija tyrmistyi kaupungilla – isä antoi pikkupojan ajaa autoa Liikenteessä ajavat pääsevät välillä todistamaan kuskeja, jotka eivät näytä tottelevan
Viihdeuutiset 13.6.2015, 15:30 Koiralla käsittämätön energia – juoksi pystysyoraa seinää ylös Uutisoimme taannoin koirasta, joka onnistui karkaamaan kotoaan hyppäämällä aidan ylitse
Viihdeuutiset 13.6.2015, 14:00 Astronautti paljasti: Näin tehdään tortilla avaruudessa! Vielä 1960-luvulla astronauttien ravinto tarjoiltiin hammastahnatuubia muistutavissa säiliöissä tai kylmäkuivattuina
Viihdeuutiset 13.6.2015, 11:30 Auto tuhottiin parkkipaikalla – syyllistä vaikea uskoa todeksi Petroskoilainen autonomistaja oli tyrmistynyt huomatessaan autonsa joutuneen järjettömän ilkivallan kohteeksi
Viihdeuutiset 13.6.2015, 9:00 Duudsonien karmaiseva pila retkeilykaupassa: ”Luulin maailmanlopuksi” Maailmalla on lukemattomia tarinoita olennoista, joista ei kuitenkaan ole saatu
Viihdeuutiset 12.6.2015, 23:00 Kissa teki vessasta kylpylän – osaa nautiskella itsekseen Eläimet oppivat monia asioita tarkkailemalla ihmisiä. Olemme aiemmin kertoneet papukaijasta,
Viihdeuutiset 12.6.2015, 22:30 Häävideo näytti täydelliseltä – mutta sitten pamahti Ihmiset haluavat muistella tärkeää hääpäiväänsä kuvien ja videoiden muodossa. Häiden
Viihdeuutiset 12.6.2015, 22:00 Äiti uskaltautui poikansa kyytiin – näin siinä sitten kävi Nuori mies halusi esitellä äidilleen ajotaitojaan. Suostuttelun jälkeen äiti uskaltautui
Viihdeuutiset 12.6.2015, 21:30 15-vuotias oli työharjoittelussa – löysi uuden planeetan! Brittinuori on tehnyt merkittävän löydön avaruudesta ollessaan työharjoittelussa Keelen yliopistolla.
Viihdeuutiset 12.6.2015, 21:00 Kehonrakentaja temppuili surffilaudalla – tätä et tee perässä! Kehonrakentajana ja fitness-guruna tunnettu Frank Medrano on julkaissut sosiaalisessa mediassa
Viihdeuutiset 12.6.2015, 20:30 Tiessä oli mystisiä uria – uskomaton syyllinen paljastui mutkan takaa Autotielle ilmestyneet jäljet olivat saaneet autoilijat hämilleen Whitestownissa Indianassa. Eräs
Viihdeuutiset 12.6.2015, 18:30 Tee-se-itse hyttyskarkotin – tämä laite pelastaa kesäillat Monet ovat varmasti samaa mieltä siitä, että mikään ei ole